Skip to main content

Viinarallia yli lahden

Aikoinaan vitsailtiin, että hallituksessa osataan vain pari kirjainta aakkosten alkupäästä. Kun budjetin tulopuolta piti kohentaa, aloitettiin kirjaimista A, B, C: alkoholi, bensiini, cigarette. Pidemmälle ei päästy. Nykyinen viisikko tuntee myös D:n.

Alkoholivero muodostaa monissa maissa budjetin kulmakiven. Verokertymän maksimointi vaatii korkeamman matematiikan taitoja. Jos nostaa liikaa, verotulot tyrehtyvät.

Juuri näin kävi Virossa.Veljeskansamme hallitus nosti kesällä 2017 alkoholin verotusta. Tavoitteena oli saada lisää verotuloja ja vähentää kulutusta. Meni täysin päinvastoin. Kulutus lisääntyi, ja verotulot vähenivät rajusti. Turismikin sakkasi. Virolaiset hakivat juomansa Latviasta.

Kesällä Viro laski alkoholin verotusta neljänneksellä. Kun viinavirta oli veronkorotuksen jälkeen jo ehtinyt kääntyä, Latvia reagoi. Se halusi säilyttää saavuttamansa edun ja laski heti Viron päätöksen jälkeen omaa verotustaan. Suomi yrittää taiteilla näiden päätösten ristiaallokossa.

Laivat kulkevat tiheään Helsingin ja Tallinnan väliä. Tullin tulkinnan mukaan matkustajan pitää itse kuljettaa ostoksensa maihin. Niinpä muutaman tunnin risteilyille keksittiin lisähoukutus. Auton voi parkkeerata laivaan. Paras tarjous on matkalippu 10 euroa hengeltä ja auto ilmaiseksi! Sitähän piti kokeilla.

Normaalisti autot pakataan laivan autokannella hyvin tiheään. Ovia ei tahdo saada auki ja takakonttiin on vaikea päästä. Tällä laivalla P-autot ohjataankin löysään jonoon ja viereen jätetään leveä kaista vapaaksi. Tuntuu aluksi tilan haaskaukselta.
Ostokset voi tilata etukäteen netistä tai vasta laivalla olevasta tilauspisteestä. Valikoima on kohtalaisen runsas, mutta oluissa enemmänkin lapinkultapainotteinen. Muutama oikeakin olut löytyy, mutta ne ovat täälläkin kalliita.

Tilaustiskin kaksi herraa ovat varsinaisia komeljanttereita. Tilausten koodaus käy sutjakkaasti, ja samalla heitetään hauskaa herjaa. Ja sitten kortti tänne ja tässä kuitti. Tiedättehän systeemin? Tavarat tuodaan trukkilavalla autonne viereen. Puoli tuntia ennen saapumista voi mennä lastaamaan ne autoon. Arkipäivänä laivalle on kertynyt vähänlaisesti matkustajia. Myöhäinen buffettiaamiainen vastaa kunnon lounasta. Kai tässä voi siemaista yhden pirtelön, kun aikaakin on vielä nelisen tuntia.

Auton vieressä tosiaan kökötti nätisti ladottu palli. Olimmeko tilanneet näin paljon? Kaikki oli prikulleen oikein. Kannella kävelevä kerberos kävi vielä kysymässä, olemmeko tyytyväisiä. Ei muuta kun tavarat takapaksiin.

Kannattiko viinaralli? Parkki satamassa olisi maksanut 13 euroa. Laivan kuivissa sisätiloissa se maksoi yhtä paljon kuin kotipihassakin. Selvästi suurin etu tulee Helsingin olympialaisten ihmejuomassa eli lonkerossa, joka Suomessa on kustannuksiinsa nähden järkyttävän kallista.
Muuten sen voiton kanssa on vähän sii o soo. Ja vaaranahan on vielä, että kulutus kasvaa. Ja pitäähän automatka Helsinkiin myös laskea. Onneksi samalla reissulla pääsi kätevästi pistäytymään Helsingin silakkamarkkinoilla. Sieltä tuli voittoa!

pajen.fi

Jaa artikkeli: