Skip to main content

Vapaaehtoistyö antaa enemmän kuin ottaa

2.12.20225 joulukuun, 2022Uutiset

Taina Hautala katselee kuvia vapaaehtoistyöntekijöiden yhteisistä retkipäivistä.

Perniöläinen Taina Hautala katselee vanhoja valokuvakirjoja kotinsa keittiössä. Kansien väliin on koottu muistoja niiltä ajoilta, kun Hautala asui vielä Ähtärissä ja oli mukana vapaaehtoistoiminnassa.
Silloin auttajat kokoontuivat välillä itsekin yhteen viettämään mukavaa päivää esimerkiksi retkeilyn merkeissä. Ähtäristä Hautala päätyi Perniöön suunnilleen vuosi sitten.

Vapaaehtoistyö oli Hautalalle tärkeä osa arkea jo Ähtärissä, siksi hän päättikin heti ottaa yhteyttä Perniön SPR:n porukkaan ja kysyi, olisiko täällä tarvetta vapaaehtoistyölle.

Nyt Hautala on tutustunut palvelukeskuksen asukkaisiin ja vie heitä parin viikon välein ulkoilemaan.

–Muiden auttamisesta tulee itsellekin hurjan hyvä mieli. On se minustakin kivaa päästä kävelylle ja samalla vaihtamaan kuulumisia jonkun toisen ihmisen kanssa. En minä sitä minään työnä pidä, se on molemminpuolinen ilo, kun saamme viettää aikaa yhdessä, Hautala kertoo.

Perniön palvelukeskuksessa iloisia ulkoilijoita löytyy yleensä paljon, mutta aina asukkaat eivät jaksa lähteä kävelylle.

Hautala on oppinut sen, että kannattaa lähteä hakemaan ulkoilukaveria silloin, kun sää on hyvä. Kesällä innokkaita ulkoilijoita on eniten.

–Kuljemme yleensä kylänraittia pitkin ja ihailemme kukkia tai lintuja. Nyt on kyllä riittänyt puhetta siitä, kun jokimaisema on muuttunut niin paljon, Hautala naurahtaa.

 

Tänään perjantaina vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä.

 

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

Jaa artikkeli: