Skip to main content

Vanhojen tanssit – vihdoinkin!

Anniina Hurme ja Tomi Työppönen ovat kohta valmiina esiintymään.

Perniön lukion vanhimmat saavat vihdoin tanssia vanhojen tanssit perjantaina. Pitkä harjoittelu on takana: Harjoitukset ehdittiin jo aloittaa viime vuoden puolella, mutta kevätlukukaudelle suunnitellut tanssit siirtyivät koronan vuoksi. Tanssiharjoitukset aloitettiin uudelleen reilu kuukausi sitten.
– Periaatteessa takana on melkein vuosi harjoittelua, tuumivat vanhat viimeisimpien tanssiharjoituksiensa alla.

Tosin vaatimattomat lukiolaiset arvioivat, että viimeisetkin harjoitukset tulevat tarpeeseen.

Poikkeusaika on tuonut omat erikoisuutensa myös vanhojentanssien harjoituksiin.

– Maskien kanssa ollaan harjoiteltu, kertoi Anniina Hurme.
– Tavallisilla liikuntatunneillakin ollaan kyllä käytetty maskeja, hän jatkaa.

 

Jaa artikkeli: