Skip to main content

Valtsun kintereillä

Tervepä terve. Toimituksen itälaidan viikkovierailu länteen tehdään tässä seuraavaksi.
***
Poliisi joutuu jotakuta jahdattuaan pyyhkimään naamaltaan hikeä. Kun taas itse on ollut poliisin jäljillä, saa päiväkausia keikan jälkeen ravistella santaa shortsinsaumoista. Skånelainen rantahiekka on näet tomunhienoa ja tunkeutuu joka paikkaan.

No, moni muukin on ollut saman eikä ihan oikean poliisimiehen kintereillä.
Ruotsalainen kirjailija Henning Mankell julkaisi ensimmäisen komisario Kurt Wallanderista kertovan kirjansa yli 30 vuotta sitten ja ehkä tahtomattaan käynnisti Wallander-turismin eteläruotsalaisessa Ystadin kaupungissa, jonne kirjojen ja elokuvasarjan tapahtumat sijoittuvat.

Wallander-kirjoissa on jotain poikkeavaa. Ne jaksaa muista dekkareista poiketen lukea toisen tai kolmannenkin kerran, tapahtumat ja maisemat näkee lukiessaan silmissään paremmin kuin muissa ja mukana on muutakin tasoa kuin verta ja suolenpätkiä. Ensimmäisten elokuvien tekijät lisäksi tiesivät, kenet valita pääosaan: homssuinen Rolf Lassgård on ainoa oikea leffa-Wallander.

Yhtä kaikki nämä maisemat on nyt koettu itsekin. Se käy esimerkiksi niin, että ajaa auton Turussa lautan kyytiin, suhaa alun seitsemättäsataa kilometriä Tukholmasta etelään ja paluumatkan rantoja pitkin takaisin.

Satunnaisen matkailijan silmiin jälkimauksi Ruotsin maaseudusta noilta osin jää jonkinlainen vaurauden ja vanhan päälle ymmärtämisen yhdistelmä: kivisten maatalojen välissä välillä heilimöi laiho, välillä luovat tielle varjojaan vanhat metsät ja tunnin aikana ehtii nähdä enemmän laiduntavia lehmiä kuin Suomessa kuutena kesänä.

Hyvällä merkittäköön muistiin sekin, että auton keulaan liiskaantui parissa päivässä hyönteisiä samaan tahtiin kuin Suomessa vuosia sitten. Meillähän itikkakato on vakava ja vaarallinenkin ilmiö. Jotenkin tähän kaikkeen voivat liittyä myös peltojen yllä liidelleet isot petolinnut, joita näkyi enemmän kuin Suomessa koko kesänä.

No, eihän tuo silkkaa eksotiikkaa ole: Ystadin kujia käppäillessä tuli hakematta mieleen Tammisaari, hiekkarannoista ruohokasveineen Hankoniemi. Kaikki vain on potenssiin kuusi, katsottiinpa rannan pituutta, vanhojen talojen määrää, puiden kokoa tai sitä, miten monta tupeeta kesätuuli vie mennessään. Maisema on omintakeinen ja unohtumaton sekoitus; kuin Emmerdalen nummet ja Hailuoto samaan kauppaan.

Wallander on tuotteistettu Ystadissa ilmeisen tyylikkäästi: on tietysti kävelyreittejä, kantakahvilassa Wallander-leivos, Ystadin studion vierailijakierroksella nähtäväksi kuvausrekvisiittaa ja paljon muuta. Selvää lienee, että komisarion osoitteessa oikeasti asuvat ihmiset eivät avaa kadun puolen verhoja enää koskaan; kuvanottajia riitti paikalla arkiaamunakin.

Ruotsalainen ystävällisyys on ennallaan niin kuppilan tiskillä kuin tien päällä. Väistämättä mielessä käy myös se, miten iso apu edes välttävästä ruotsintaidosta on hupimatkallakin: se jo luo omanlaistaan kotoisuutta, kun osaa tulkita tien varren mainoksia ja sitä, kuskaako edellä ajava rekka kermaa vai tapetteja. Lisää samaa tuntua tulee, kun voi tilata edes ruokansa oikealla kielellä ja yrittää vielä veistelläkin jotain.

Sitä ette arvaakaan, mitä oli repussa matkalukemisena.
Noin muuten viihdepuoli jäi huvittamaan. Tunti sikäläistä yleisradion aamuohjelmaa riitti, sen jälkeen piti kytkeä puhelimesta Areena autoradioon ja antaa suoran lähetyksen jorista taustalla. Toisaalta: takavuosina höpsöimmät ottivat ulkomaille mukaan omat kahvit ja hapankorput, nyt mukana kulkee oma radio-ohjelma. Siunattu teknologia.

Ruokapuolen yliveto oli näyte sikäläisestä husmanskostista: paistettu sillifilee, jota sitäkään ei saa ilman puolukoita kuten ei kai noilla main mitään. Ero silakkaan ei ole iso.

Tietysti ei ole ollenkaan koko totuus eikä edes kunnon viipale, minkä matkailija näkee. Kulman takaa voi jo löytyä muuta kuin idylli. Kutkuttamaan jäi ajatus käynnistä samoilla kulmin oikein mahdottoman syysmyrskyn aikaan, sellaisella säällä, kun rantaniityn naudatkin tarrautuvat kiinni tantereeseen.

Ajaminen Ruotsissa on muuten taloudellista. Ei siksi, että nopeudet ovat Suomea alhaisempia vaan siksi, että ilmoitettu kilometrimäärä pitää. Suomessahan tulee kymmenen kilometrin taipaleeseen kaksi lisää siitä, kun pitää mutkitella kuoppien ja reikien väistelemiseksi.

Puolimatkan loistopaikka välikahveille oli Kalmar.
Unionistaanhan se tunnetaan jo historiallisesti. Nykyään kyseessä on tietysti Neste.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: