Skip to main content

Vallankauppaus

Tervepä terve. Toimituksen länsiakvaarion viikkopulputukset päästellään tässä seuraavaksi.
***
Monihan voisi syyllistyä ihan virhetulkintoihin, jos kertoo, että muuttamisessa tärkeä väline on kartta.
Ei niinkään siksi, että sen avulla voi suunnistaa oikeaan osoitteeseen. Mutta tietysti sitä piti tarkistaa viimeisen päälle, että mikä se on tämä ilmansuunta, mihin uusi työhuone sijoittuu.
Ja kyllä tämä enemmän länteen katsoo kuin koilliseen, joten niin meni uusiksi tuo alkulitaniakin sitten.

Toimitus on siis saatu muutettua ja vähän samaan tapaan kuin siltapaikkakunnilla perinteisesti on ollut tapana ilmaista asioita: toispuol jokke.

Tässähän sisältyy palokuntatyyppiseen toimintaan sekä mahdollisuus että riski. Olennaisinta on saada tulipalo sammutettua eli kaikki työssä välttämättä tarvittava ajoissa paikalle: tietokoneet ja puhelimet kytkettynä toimintaan. Kaiken muun paikoilleen nostamiseen on aikaa loppuvuosi.

Toisaalta kansallista perinnettä on se, että 30 vuotta muuton jälkeen muutama metri lattialistaa odottaa edelleen asentamistaan ja tämä sama pimeä puoli saattaa kätkeytyä työpaikan muuttoon. Yksityiskohtiin ei ole tässä tarpeen mennä, mutta kaapin alahyllyyn sullottu pahvikassi liittyy asiaan.
***
Pisti tämä miettimään sanavalintojakin. Viime viikosta pari tovia meni kiertäessä proppuja seinään; sana on vakiintunut tarkoittamaan sellaista kiinnitystulppaa, jota tarvitaan vaikkapa tauluja seinään kiinnitettäessä. Ensin ruuvataan seinään proppu, sen sisään varsinainen ruuvi, jonka varaan taulu asetetaan.

Toisaalta sana tarkoittaa puhekielessä sulaketta eli varokettakin ja sinänsä pitää olla tyytyväinen: tässä muutossa eivät proput palaneet, vaikka kiristyivät.
***
Tunnelmia näkyy kiristäneen myös uutinen siitä, että eräskin hassu miljardööri osti viestipalvelu Twitterin.  Mikä siinä, jos täppää riittää. Tässä tavan palkansaaja saa raapia päätä ja miettiä munuaisen myyntiä jo sen vuoksi, että rengasliike vihjaisi kesärenkaiden uusimistarpeesta. Toisaalla on varaa pistää miljardeja firmaan, joka ei edes tuota mitään näkyvää kuten dumppereita tai tiskiharjoja.

Toisaalta muistetaan vanha tokaisu sanan säilän terävyydestä. Voi sitä ajatella niinkin, että kaupan oli valtava määrä valtaa.

Sotauutisista taas tiedetään, että propagandalla ja valeuutisilla on todella tehonsa. Joku voisi ajatella jopa, että viestipalvelun ostaja hankki samalla sodankäyntitekniikkaa.
***
Pari vuotta sittenhän päiviteltiin sitä, kuka tekee tiliä hengityssuojaimilla eli maskeilla. Twitter-kaupoista puhuttaessa taas on kyse niistä sellaisista Muskibisneksistä.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: