Tervepä terve. Toimituksen koillissohvan viikkohuovan alle piiloudutaan tässä seuraavaksi.
***
Paljonhan tulee uutuuskirjoja syksyyn ja hyvä niin.
Runsaasti vaikuttaisi ilmestyneen urheilijoiden elämäkertoja, mikä tietysti on vähän hullua: osassa kirjoista päähenkilöllä on tilastollisesti jäljellä vielä viisikymmentä elinvuotta mutta kirja on tehty jo nyt.
Toisaalta uutistoimittajana ymmärrän ratkaisua: suunnitteilla tai valmisteilla olevat asiathan sitä kiinnostavimpia ja tärkeimpiä ovat kerrottavaksi – siinä kohtaa ollaan jo vähän myöhässä, kun maaherra leikkaa nauhaa.
Ei sillä, ettei kirjojen kohteiden vinkkelistä tämä olisi loppuelämän kannalta helppo ratkaisu. Nyt sitä sitten voikin alkaa porsastella, kun kirja on jo tehty eivätkä siihen ehtineet kuin muutamat nuoruuden hairahdukset.
Ajan henki näkyy muuten. Lukutaidostahan on esitetty ihan ääneenkin huolta. Kansimuoti pitää huolen siitä, että sitä ei kärkeen tarvita: se on elämäkerta se, jossa on musta kansi ja lähikuva jonkun naamasta.
No, kirjoista vastaavat ammattikirjoittajat ja toivottavasti niin, että kohde itse ei ole hieronut joka pilkkua paikalleen ja kaunistellut asioita.
Kielenhän on tietysti oltava kunnollista joka tapauksessa. Urheilijahaastatteluissa kielikukkaset monesti kukoistavat sä-passiivin, kaverista puhumisen ja muun myötä. Pari suonta katkesi silmistä, kun luistelija Kiira Korpi televisiossa muisteli jonkun tapahtuman jälkeen käyneensä läheistensä kanssa ”dinnerillä”. Ystävä hyvä, se on illallinen.
Muuten kyllä voi mennä virran mukana: Kimi Räikkösestä kertova kirja on tehnyt kauppansa hyvin ja kiinnostaa itseäkin, vaikka tässä ei muuten varsinainen kilvan ajamisen ihailija ollakaan. Kaverissa on sittenkin jotain sympaattista ja olettaa sopii, että Hotakaisen teksti soljuu ja painotukset ovat kohdallaan.
Olennaista varmaan on se, että ovi johonkin raottuu nyt melkeinpä ensi kertaa; vähemmän kiinnostaa kirja, jonka aihe on jo ennen elämäkertaa avannut sen seitsemän kertaa valokuvaajille sielunsa ja vaatekaappinsa.
***
Metka juttu otti silmään Ylen uutisista. Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti koesiivoaa kuutisenkymmentä kotia ja katsoo, mitä imurin pussiin jää.
Jos yhtä sorttia puuttui, suosittelen ratsaamaan sen erään räimeorkesterin siivottoman soittoluolan. Voidaan ajatella, että siellä tomun keskellä soitetaan sitä sellaista pölypunkia.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi