Tervepä terve. Toimituksen itäyhdistyksen viikkokokous pidetään tässä seuraavaksi.
***
Väittävät, että aikojen kuluessa muuttuu käytetty kielikin.
Ehkä siinä on perää. Tosin joskus riittää hyvinkin pieni, yhden kirjaimen vaihto.
Selitän.
Takavuosina vallankin isommissa taajamissa oli pultsareita, ihmisparkoja, joilla elämänhallinta oli lipsunut käsistä joko omasta syystä tai ilman. Alkoholilla oli usein osuutta asiaan. Puhuttiin rantojen miehistä ja ilmeisesti onnesta oli kiinni, onko vaihtoehtona yhteismajoitus sillan alla tai yksityinen sateensuoja veneen alla. Kun Alkon hinnat olivat liikaa, siirryttiin näissä piireissä korvikealkoholiin.
Yhtä korviketta ei enää valmisteta, mutta nimi on jäänyt elämään. Taloussprii eli T-sprii kävi viinasta ja sen lempinimiä olivat tenttu ja tenu. Spriitä sai halvalla ja sitä nauttineen porukan nimitys oli tenuremmi.
Ja eipä sillä. Tänäkin päivänä jotkut vauhkoontuvat jostain, mitä saa halvalla, vaikka vähän terveyden päälle kävisikin.
Ne ovat näitä Temu-remmejä.
***
Iltapäivälehdet ovat kunnostautuneet otsikoissa, jonka mukaan some räjähtää milloin mistäkin.
Yleensä se tarkoittaa sitä, että jokin aihe kerää kommentteja ja nostaa verenpaineita, vaikka sen ei vähäpätöisyytensä puolesta pitäisi ja sivustaseuraaja alkaa uskoa, että jos ei some itsellään räjähdä, se pitää räjäyttää.
Alkuviikosta tämä tällainen ilmiö nähtiin kai Marttaliiton aloitteesta.
Liitto ilmoitti ensin, että sen omissa tilaisuuksissa tarjotaan vain kasvisruokaa. Tämän jälkeen nähtiin matemaattinen ihme: siellä ja täällä pitkin internetiä ilmoitti Martoista eroavansa useampi ihminen kuin liittoon tai paikallisyhdistyksiin on koskaan kuulunutkaan.
Pistihän tämä miettimään ja lopputuloksena on se, että Martoissa jos missä on onnistuttu. Kun asiaa miettii, huomaa, että rähjäämiseen ei ole sitten mitään perustetta.
Katsokaapas vaan. Martat on viestinnässään halunnut näyttäytyä viime vuosina myös järjestönä, joka on kehityksen asialla ja etukenossa, ei pelkkää puuroperinteen vaalimista, saati pölyistä sellaista. Näin pitää ollakin, jos aikoo pysyä hengissä.
Kasvisruokailmoituksen jälkeen moni ilmoitti pettyneensä siihen, että nyt on perinteet hylätty.
Eikä ole, päinvastoin. Nyt tuli samassa kaupassa sekä perinnettä että nykyaikaa. Itse kukin voi kurkistaa arkiruokalistaa muutaman vuosikymmenen takaa. Lihaa missään muodossa oli nykyvinkkelistä katsoen vaikka 1960-luvun tarjonnassa olemattoman vähän ja samaa kohti on taas pakostakin suunta, joten pisteet Martoille ja oikestaan jäsentulva tuosta pitäisi seurata.
***
Se tietysti on totta, että somen palstoilla ja ties missä kommenttiketjuissa puhutaan tavalla, jolla nokatusten ei puhuta.
Mielessä kävi nimittäin se, että entä jos tämän siirtäisi tosielämään.
Selitän taas.
Meillä kotona ei ole syöty moneen herran vuoteen käytännöllisesti katsoen juuri mitään jalallista,
paitsi sieniä. Maitoakaan ei ole ostettu sellaisenaan juotavaksi, kun talossa ei asu pikkulapsia.
Luonnolle tärkeät laiduntavat ja perinnemaisemia hoitavat muutamat lehmät saavat kyllä kohtalonsa jonkun suussa vaikka eivät omissa hampaissa. Kotimainen laidunnus ei ole ympäristöongelma, päinvastoin.
Oman ruokavaliovalinnan takana ei ole kummempaa kuin eläinystävyys ja sitä paitsi parhaat ateriat paremmissa ravintoloissa ovat viime vuosina olleet kasvis- ja kalavetoisia, eivät sitä iänikuista pihviä.
Mutta mitenhän tämäkin nyt olisi, jos kutsuisi jonkun kotiinsa syömään ja ilmoittaisi ovella, että lihaton on illan menu ja kalapuolikin todennäköisesti silakkaa eikä ainakaan Norjan lohta jos houtskarilaistakaan. Näinkö siinä kutsuttu kääntyisi kannoillaan ja sanoisi irti ystävyyden.
Aiemminhan samaan on päässyt sillä, että tarjoaa vaaleapaahtoista kunnon kahvin sijaan.
Toisaalta mitä vähemmän muita kylään änkeäjiä, sen todennäköisemmin ovella kolkuttaa jonkin uskonnon kauppamies eikä heillekään tarvitse avata.
Toisaalta se porukka pohjaa arvonsa kirjaan, jossa ymmärrettiin hyvinkin pöydän antimien päälle; oli viinit ja leivät ja kalat ja öljykin melkein omalta pihalta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
