Skip to main content

Ulkona hyinen, Lucian loisteessa lämmin

Maria Rainio-Alaranta ja Timo Viitanen laulattivat kirkkokansaa.

Särkisalon kauniissa puukirkossa kajahti tiistaina, kun joukko sääoloja uhmanneita ihmisiä saapui paikalle tunnelmoimaan kauneimpia joululauluja ruotsiksi.

De vackraste Julsångerna -tilaisuudessa urkuja soitti kanttori Maria Rainio-Alaranta ja juontajana toimi seurakuntapastori Timo Viitanen.

Paikalla nähtiin myös tunnelmallinen Lucia-kulkue, kun helsinkiläinen Siri Ekblom ilahdutti paikallaolijoita Lucia-neitona. Särkisalossa perheineen mökkeilevä Ekblom oli saanut rinnalleen kaksi paikallista pikku-Luciaa: Lilli Nuotion ja Emmi Wikströmin.
Kanttorille ilta oli merkityksellinen.

– Ruotsin kieli on aina ollut minulle rakas ja läheinen. Olen jo lapsena oppinut, että jotkut laulut täytyy laulaa ruotsiksi. Olen kotoisin kaksikieliseltä alueelta ja vaikka äidinkieleni ei ole ruotsi, niin tiedän, kuinka tärkeää on päästä laulamaan omalla äidinkielellään. Ulkomailla asuessaan sen oppii tietämään.

Tiistaina vallinneet melko talvisen tuimat sääolosuhteet olivat karsineet osallistujajoukon muutamaan kymmeneen ihmiseen, mutta aiempina vuosina tapahtuma on ollut suosittu, kertoo Maria Rainio-Alaranta.

– Tämä tilaisuus on ollut yllättävän suosittu aiempina vuosina, vaikka olemmekin Särkisalossa, joka on vähän syrjässä. Tässä on myös paljon ruotsinkielisiä kuntia vieressä, joissa myös lauletaan ruotsiksi.

Paikalle tiensä oli löytänyt myös Kristiina Grönroos, joka oli saapunut Kiskosta laulamaan joululaulut omalla äidinkielellään.

– Tänään minut sai tänne juuri ruotsinkieliset joululaulut. Käymme Kiskon kirkossa jouluaattona kuuntelemassa hartauden, joka on suomeksi. Olen itse ruotsinkielinen ja liian harvoin pääsen kuulemaan lauluja tai laulamaan omalla äidinkielelläni.

Lue lisää tunnelmasta tänään 15.12. ilmestyneestä lehdestä!

Eteläisessä Salossa kauneimmat
joululaulut:

to 15.12. klo 18 Ylikulman rukoushuone
la 17.12. klo 20 ravintola Terho
su 18.12. klo 18 Perniön kirkko
su 18.12. klo 18 Särkisalon kirkko
to 22.12. klo 18 Alikulman rukoushuone
Lasten kauneimmat joululaulut su 11.12. klo 16 Kiskon kirkossa ja la 17.12. klo 17 Särkisalon kirkossa.

Jaa artikkeli: