Skip to main content

Tulijat eivät ole kasvoton massa

Aino Lapila-Marcus vietti joulua lapsuudenmaisemissaan Perniössä. Koti ja työ ovat Helsingissä.–Se on hyvä ohje edelleen, että niin pitäisi muita kohdella kuin itseäänkin toivoo kohdeltavan, sanoo Aino Lapila-Marcus.
–Kriittinen voi olla, mutta sitäkin voi olla rakentavasti.

Aiheena pienessä keittiössä Perniön asemalla ovat maahanmuuttajat ja se, että Perniön yhteiskouluun on tulossa tammikuussa 33 turvapaikanhakijaoppilasta.

Perniöläislähtöiselle Lapila-Marcusille aihe on tuttu: hän työskentelee maahanmuuttajataustaisten oppilaiden valmistavan luokan opettajana Myllypuron yläasteella Helsingissä. Hänen ryhmässään on muun muassa somalitaustaisia ja irakilaisia oppilaita. Turvapaikanhakijan statuksella oppilaista on osa, lisäksi ryhmässä on muun muassa perheenyhdistämisen kautta Suomeen tulleita oppilaita.

Oppilaiden kirjo kertoo siitä, mihin Lapila-Marcus tämän tästä palaa:
–Suomeen tulijoita ei voi ajatella yhtenä massana. Siellä on yhtä lailla sotaa paenneita nuoria kuin varmasti voi olla vanhempia ihmisiäkin ja jollain jopa isis-kytkentöjäkin.

Joillakin valmistavaan opetukseen tulevilla voi olla takanaan jo niin sanottu edellinen elämä.
–Siellä on ihmisiä, jotka ovat olleet kotimaassaan räätäleitä tai taksikuskeja, ja sitten heidän pitää yhtäkkiä siirtyä taas 15-vuotiaan asemaan, vertaa Lapila-Marcus.

Perusasiat kuten esimerkiksi kielen alkeet ja suomalaiset aakkoset kuitenkin olisi opetettava.
Moni on kokenut kovia kotimaassaan ja käynyt läpi rankan matkan Suomeen.
–Koulu ei voi siinä kohtaa alkaa psykologiksi, vaan meidän tehtävämme on antaa se tasainen arki. Sillä on yllättävän iso arvo, sanoo Lapila-Marcus.

Saman hän toivoo onnistuvan Perniössä.
–Pitäisi saada luontevia kohtaamisen ja yhdessäolon paikkoja. Niin, että katsotaan nuokkarilla yhdessä telkkaria, eikä paapota tai toisaalta eristetä ketään, hän kärjistää. 

Kielen lisäksi iso asia on suomalaisen tapakulttuurin sisäistämisellä. Aino Lapila-Marcus kertoo, että suomalaisia tapoja käydään läpi koulun arjessa uudestaan ja uudestaan.
Lapila-Marcus luottaa jämptiin tyyliin: lähtökohtana on koulun yhteisten sääntöjen noudattaminen. Kaikki esimerkiksi syövät listalla tarjolla olevaa ruokaa.
–Se on opettajan ammattitaitoa, että sen saa perusteltua, miksi jokin asia tehdään niin kuin tehdään.

Lue koko Treffatti-sarjan juttu painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: