Tähän aikaan vuodesta katseeni harhailee pitkin kaupan hyllyjä levottomasti. Missähän niitä olisi? Toisena päivänä harmittelen kotona, miksen taas muistanutkaan ostaa niitä. Kolmantena taas taistelen itseäni vastaan: miksi ihmeessä pistelen tällaista moskaa poskeeni.
Melkein kohta vuoden vaihtumisen jälkeen voin jo ostaa tätä pahettani. Runebergin torttuja. Kyllästymistä ei ole näköpiirissä; onhan niitä tarjolla vain noin kuukauden ajan vuodesta.
Intoni näihin kosteisiin, suussa sulaviin herkkuihin syntyi varmasti sattumalta. Muistan nimittäin erittäin hyvin ensimmäisen kosketukseni Runebergin torttuun. Möhkäle oli kuiva ja tarttui kurkkuun. Ei koskaan enää.
Joskus myöhemmin sain maistaa oikeaa torttua ja ymmärsin, että ensimmäinen olikin epäonnistunut tekele. Kosteus, arrakki ja manteli sen hyvän tortun tekevät. Valitettavasti ehkä myös voi. Ainesosan sijainti toisella paikalla valmistusaineiden listalla kertoo, että mistään terveellisestä makupalasta ei voi olla kyse.
Mutta eikö se riitä, että on syönyt kaksi terveellistä ruisleivän palasta alle? Minulle riittää.
Yritän myös rajoittaa syöntiä muutamaan kertaan viikossa. Silti tortuttomia päiviä on viikossa vähemmän kuin tortullisia.
Mieltymykseni Runebergin torttuun on selittämätön. Riippuvuus se ei voi olla. Torttu katoaa mielestä samaan aikaan kuin se katoaa kaupoistakin. Muina aikoina en osta kaupoista leivoksia.
Ravintoloissa, mikäli vatsasta vielä tilaa löytyy, etsin aina jälkiruokalistalta suklaakakkua tai jotain vastaavaa. Mitä se sitten käytännössä on, onkin eri juttu. Ihanin on tummasta suklaasta tehty kostea, sisältä vähän lämmin mutakakku. Suklaakakun nimellä voidaan pöytää kantaa myös ällöttäviä maitosuklaatekeleitä, jotka tuovat vain pahan olon useaksi tunniksi.
Ulkonäöstä ei kuitenkaan voi päätellä tortun hyvyyttä. Huvittaa vielä parin viikon takainen suklaakakun metsästys. Vatsaan ei jäänyt ruokailun jälkeen juuri tilaa, joten päätin säästää herkutteluhetken tuonnemmaksi. Sitten myöhemmin kakkukauppoihin etsimään sitä hyvää suklaakakkua. Eipä onnistunut. Ulkonäkö oli kyllä hieno, mutta ei. Kuivakas kakku tarttui kurkkuun eikä makukaan ollut mitään ihmeellistä.
Hyvin Runebergin torttujen pakkauksestakin näkee jo, että kosteutta löytyy.
Makeannälkäisen kansallisrunoilijan Johan Ludwig Runebergin kerrotaan nauttineen leivoksia aamuisin punssin kera. Tortun oli kehittänyt runoilijan vaimo Fredrika Runebergin niistä aineksista, joita hänellä sattui kotona olemaan. Joukossa oli myös korppujauhoja ja keksinmuruja.
Perjantaina on Runebergin päivä. Tähän se torttujen syönti sitten taas loppuu.
minna.urpo@pernionseudunlehti.fi
