Jos joku olisi sanonut minulle vielä vuosi sitten, että ensi syksynä kotikunnassani pelataan huipputennistä, olisin väittänyt kaveria pimahtaneeksi. Lentopalloahan täällä pelataan, suunnistetaan, ja vähän muutakin urheilua puuhastellaan. Mutta että tennistä?
Marcos Baghdatiksen tapaa tammikuussa varmuudella Melbournen Stalactitites –ravintolasta, ei syyskuussa Salon Hotelli Rikalasta. Paitsi tänä vuonna, kun Kypros saapui Suomen vieraaksi tenniksen Davis Cupissa. Jarkko Niemisen pelejäkin on pitänyt mennä katsomaan maan rajojen ulkopuolelle.
Sunnuntaina Salohallin katsomo oli revetä liitoksistaan, kun Nieminen ja kolmen vuoden takainen Australian avointen kaksinpelin finalisti Baghdatis kohtasivat. Nimet vetävät kyllä. Sen sijaan perjantaina ja lauantaina tyhjiä penkkejä oli kiusallisenkin paljon.
Tenniskulttuuri on Suomessa vielä sen verran lapsenkengissä, että pelkkä tapahtuma vetäisi. Mielestäni suomalaisten tenniskisojen lipunhinnat on hinattu turhan ylös. Kannattaisi kokeilla ainakin kerran alemmilla hinnoilla. Tennisihmiset lähtevät kalliillakin, mutta tavalliset ”pikkuisen kiinnostaisi” –ihmiset eivät.
Vertailun vuoksi: Australian avointen aluelipun saa paljon halvemmalla, ja otteluissa on vielä valinnanvaraakin.
Tennistä pyöritetään alemmilla tasoilla pitkälti vapaaehtoisvoimin. Salossakin linjatuomarit ja pallopojat olivat Salon Tennisseuran ja turkulaisen TVS-Tenniksen hoitamia. Koulutusaika on jäänyt väistämättä lyhyeksi, eihän täkäläisillä ole kokemusta vastaavista hommista. Elleivät sitten olleet jo mukana, kun Suomi karsi Turkuhallissa maailmanlohkoon vuonna 2002. Pallopojilla pallojen siirto syöttäjän päähän ei aina tahtonut onnistua ilman käskyjä, joten pelaajat tulivat avuksi.
Mielenkiintoista on myös jalkavirheiden tuomitseminen tai tuomitsematta jättäminen. Pari viikkoa sitten päättyneissä Yhdysvaltain avoimissa Serena Williamsille tuomittiin jalkavirhe kakkossyötössä tilanteessa, joka toi vastustajalle kaksi ottelupalloa. Hän purki kiukkunsa linjatuomariin, sai toisen varoituksen ja samalla pistemenetyksen. Ottelupalloa ei siis koskaan pelattu.
Jarkko Niemisellä on ollut tapana tehdä jalkavirheitä nimenomaan ykkösruutuun syöttäessään. Wimbledonissa 2000-luvun alussa olin paikalla, kun Jarkko teki lähemmäs kymmenen jalkavirhettä ottelussaan sivukentällä. Siis tuomittua jalkavirhettä. Todellisia jalkavirheitä ei tiedä kukaan. Olin silloin niin kaukana syöttörajasta, että en pystynyt itse havaitsemaan virheitä. Myöhemmin hakeuduin kisoissa takarajan lähelle nähdäkseni, tuleeko niitä todella. Kyllä tulee, mutta harvemmin tuomioita. Ilmiö on totta myös monien muiden pelaajien kohdalla.
Lauantain nelinpelissä päätin ryhtyä jalkavirhepoliisiksi, joten istuuduin syöttörajan tuntumaan. Nieminen astui takarajan päälle ainakin joka kolmas kerta syöttäessään ykkösruutuun. Ei tuomiota.
Salossa Jarkko tuomittiin jalkavirheestä vain kerran, sunnuntain kaksinpelissä. Siitä menivät pasmat sekaisin niin, että seuraavaksi tuli kaksoisvirheellä syöttövuoron menetys.
Jalkavirheen tuomitseminen on tenniksen häilyvin sääntö. Se riippuu linjatuomarista ja hänen mielentilastaan. Harrastelijoiden pelissä jalkavirheitä tehdään jatkuvasti, kun ei ole kukaan tuomitsemassa. Silti yllättää, että huipputasollakaan asiasta ei välitetä.
Kauneusvirheistä välittämättä, olipa hieno viikonloppu. Kaiken kruununa Henri Kontisen loistosuoritukset hänen ratkaistessaan maaottelun Suomelle.
Davis Cup –ottelut on pidetty Suomessa järjestään akselilla Helsinki–Turku. Hanko on ollut yleisöä runsaasti keräävä kesäpaikka, mutta Helsingin seudulla halliottelut eivät ole tahtoneet vetää väkeä. Ei edes niin paljon kuin Salossa nyt.
Joten eiköhän odoteta huipputennistä Salohalliin taas parin vuoden päästä.
minna.urpo@pernionseudunlehti.fi
