Tervepä terve. Toimituksen itälauseiden viikkorakenteet selvitetään tässä seuraavaksi.
***
Joku vielä tekee jonkin syksyn markkinoille suuren suomalaisen aikalaisromaanin, jonka aihe nousee niinkin arkisesta kuin ihmisten ostoskärryistä.
Tässä joskus toivoo pääsevänsä pian eläkkeelle ihan siksi, että voisi rospuuttokaudella kuluttaa aikaa istumalla kaupassa eläkeläispenkillä katselemassa seurueita ja keksimällä ihmisille keskinäisiä suhteita ja vakoilemassa kärryjä.
On selvää, että tällä tavoin on syntynyt ainakin jokunen kevyen musiikin klassikko ellei pidempikin kirjallinen teos.
Tämä taas tuli mieleen, kun jututin kirjailija Martta Kaukosta perjantaina tämän tulevasta kirjastovierailusta.
Jutellessa Kaukonen muistutti tervetulleesti siitä, että kirjailijan pitää keksiä ihan kaikki kirjaan tarvittava.
Juttu on peremmällä tuolla lehdessä ja se pisti miettimään tekstin tuottamista ja sitä sen kaiken keksimistä.
Tekstiä tässä on toki tullut tehtyä ja on mahdoton laskea, montako miljoonaa merkkiä on omien sormien kautta valunut ruudulle ja paperille. Arkisesta lehtityöstä on luovuus toki usein kauempana kuin monesta muusta hommasta. Esityslistalta nousevan lyhyen uutisjutun rustaaminenhan on kuin nakkikastiketta tekisi reseptin mukaan: sen kun osaa lukea listalta, mikä asia pitää laittaa pannulle ensiksi, mikä seuraavaksi ja kello käy. Pidemmässä, esimerkiksi henkilöjutussa, rakennuspuut nyhdetään haastateltavalta ja tilanteesta ja paluumatkalla on aikaa olla arkkitehtinä eli miettiä, mitä niistä kuvitteellisista pattingeista tekisi ja mitä säästäisi koristeluun. Keksiä ei pidä, jos sitä ei kerro lukijalle.
Töiden jälkeen puhtia fiktion kirjoittamiseen ei omalla kohdalla oikein koskaan ole ollut, mutta viime kesälomalla teki mieli koettaa. Lopputuloksena tietokoneella on edelleen jemmassa muutamakin sivu kuvitteellisia kohtauksia, joissa keksityt ihmiset tekevät ja miettivät keksityssä ympäristössä jotain, ja kyllä: joka lukua ja hahmoa yhdistävät nimenomaan yhdet ostoskärryt.
Tottumattomalle tuon lajin kirjoittaminen oli kuin katsoisi lapsena kauhuleffaa sormien välistä: kiehtovan kauheaa.
Tehdessä tuli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: pitääkö kertoa, onko kärryn kahvaan tarttunut ksylitolipurkka vai sokerinen, onko isän kanssa ostoksilla pikkupoika vai -tyttö, eletäänkö kohtauksessa arki-iltaa vai lauantaiaamua ja onko sillä väliä sen suhteen, miten seuraava kohtaus saadaan liitettyä tähän. Entä onko aiemman luvun leskirouvan koira kotona vai kiinni kaupan pyörätelineessä ja miten se liittyisi kaikkeen. Lukujen nivomisesta yhteen on kolmetuhatta aivotyötuntia matkaa siihen, että niistä muodostuu myös tarina. Ja kohta tulee joku ja sanoo, että ihan väärin aloitit tai että tuopa luvun neljä jälkeen mukaan tapahtumiin alkoholisoitunut entinen kyläpoliisi niin jo alkaa tapahtua.
Ei sillä, ettei tätä nyt olisi ilmassa jo kannuksensa hankkineiden keskuudessa. Edu Kettunen on mestari lauluntekstittäjänä, mutta niin vaan mietti jutussa jokunen vuosi sitten, että pitkä teksti on aivan toinen asia kuin neliminuuttinen tuokiokuva.
Vanha sanonta totesi ihan oikein, että kirjoittaja tulee lukemalla, mutta kirjailija taitaa tulla vain kirjailemalla. Ala-asteen tekstiilityöntuntien kirjailu ei kuulu tähän, mutta nekin tunnit torkuin, joten se voi selittää jotain.
Toisaalta mieleen jäi, että juonilankojen yhdistely on myös yhden sortin matematiikkaa ellei peräti yhtälönratkontaa. Yhtälön jos toisenkin.
***
Paikallisesti juttuaiheena kiinnostaa sekä tekijää että lukijaa sekin, mitä tapahtuu niille rakennuksille, jotka ovat ikään kuin kaikille tuttuja. Tehän tiedätte, koulut ja seurantalot ja mitä näitä on.
Joskus on niin, että esimerkiksi yrityskäytössä ollut talo käy esimerkiksi kodiksi käytännössä mutta ei paperilla. Voidaan tarvita käyttötarkoituksen muutos ellei jopa kaavan muutos.
Näin siitä huolimatta, vaikka lehteen nyt oli lipsahtaa otsikko, jonka mukaan seurakunta teki pappilasta kaupan.
***
Lopuksi hieman fossiilisia. Paljonhan on nyt puhuttu siitä, miten käy Teboil-huoltoasemille pakotteiden vuoksi. Venäläisomisteisuus ei ole valtti, vaikka yrittäjät asemilla olisivat suomalaisia ja vilpittömin aikein ahkeroineet.
Yhtä kaikki katkolla on tätä kirjoitettaessa Teboil-asemien kohtalo.
Turun puolessa tietysti Mateil ja Teboil –asemien.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
