Skip to main content

Tekniikka ei riitä

Tervepä terve. Toimituksen koillisosaston viikkovierihoidot annetaan tässä seuraavaksi.
***
Joskus yllättää maailma kyynisenkin. Sattui tuossa silmään otsikko, jonka mukaan Suomeen on avattu ensimmäinen nukkebordelli. Vasta, kun oli kalenterista katsonut, että ei eletä huhtikuun ensimmäistä, oli pakko uskoa tieto todeksi. 

Kaikkea kumista ja muovista, kuului aikanaan Etolan mainoslause, ja listalle voidaan nyt siis lisätä myös nämä lähiön lähipalvelut.

Antaa yrittäjien yrittää, jos siitä ei vahinkoa ole – tosin tässä nyt lähtökohdat jo ovat surullisenhuvittavat. Jo lähtöjään seksinuket tuovat mieleen komediat ja yksinäisille peräkammaripojille irvailun, vaikka yksinäisyys tietysti on viimeinen asia, mitä nauraa saisi.

No, kommenttipalstat täyttyivät uuden yrityksen kauhistelusta. Näin tosin käy aina: kun avioliittolakia viriteltiin uusiksi, kuultiin monta rimanalituskommenttia siitä, mihin nykymeno vielä johtaa. Kun alkoholilakia viriteltiin uusiksi, kuultiin monta arvausta siitä, miten koko kansa on kohta katuojassa. Tokko nukketalokaan mihinkään kamalaan meitä vie, viihdyttääpä kohulla aikansa.

Omaan silmään vähän kalahti yrityksen edustajan iltapäivälehdessä lausuma kommentti siitä, että yritys on perustettu avuksi niille ihmisille, joilla sosiaalisista peloista tai vaikka ujoudesta johtuen on vaikeaa kohdata toinen ihminen.
Eihän moinen tietenkään siihen mitenkään auta. Taiwanista uitetun muovinuken kohtaamiseen ei vaadita sen enempää sosiaalisia taitoja kuin pesukoneelle puhumiseen. Voi toki olla, että nukeilta tulee tolkullisempaa juttua kuin mitä Temptation Islandissa on koskaan kuultu.

Kohtaamishöpötystä rehellisempää olisi puhua seksisimulaattorista, mutta sekin on elämänalue, jolla pelkkä tekninen osaaminen ei oikein riitä. Tällaisellakaan harjoittelulla ei oikein voi laitosta perustella. Kukaan ei ole seppä syntyessään eikä Casanova ekakerralla ja sekin vaan pitäisi hyväksyä.

Toki julmasti voisi ajatella niin, että jos uskallus riittää ainoastaan tiedottomassa tilassa olevan kropan puristeluun, on parempi, että kroppa on Aasiassa muotoon ommeltua muovia eikä nakkikioskin jonosta pikkutunneilla mukaan kutsuttu uusi tuttavuus. Jos nukkepulju yhdenkin raiskauksen estää, niin antaapa firman ovipumppujen laulaa vaan.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: