Skip to main content

Heipähän hei. Toimituksen lounaissiivelläelämisosaston viikkokatsauksessa tänään vähän kaikenmoista.
Aloitetaan tästä.
***
Mahtanee johtua tästä työstä, että muistakin lehdistä tulee luettua kuntauutisia aika paljon.
Viime viikolla kerrottiin esimerkiksi  Turun  kaupungin säästötoimista, mitkä tarkoittavat muun muassa lomautuksia.  Sikäläisessä koulussa joku luokka on jo käynyt viikon koulua ilman omaa opettajaa. Tehtävät ovat taululla ja vastuu noin muuten oma.
Jotain metkaa tuossa on. Jäinpä vaan miettimään, että minkä ikäinen tenava sitten on likikään oikeassa iässä pänttäämään itsekseen.  Ei eka-toka-kolmasluokkalainen ainakaan,  enkä jotenkin jättäisi vielä paria vuotta vanhempiakaan keskenään.  Jos ei joka hommaan avitusta tarvitsekaan, alkaa toisaalta olla jo rohkeutta touhuta ehkä muutakin kuin vain tehtävien tekoa. Yläaste ja kapinaikä…no, te ymmärrätte. Lukiossa taas ainakin omana aikana tuntui, ettei osasta hommia tahtonut saada tolkkua opettajan kanssakaan, saati itsekseen.
Niin, että jotenkin hätävarjelun liioittelulta tuntuu ajatus opettajien lomautuksesta.  Meillä täällä ollaan huolissaan, jos jossain päiväntasaajan tuolla puolen olevassa koulussa ei ole tuplaikkunoita ja sähkötaulua tai sisävessaa.    Yleisradion hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä kerää tänä vuonna varoja juuri afrikkalaislasten opetuksen hyväksi.
Alkaa vaan tuntua siltä, että kohteita on kohta lähempänäkin.
***
Eipä siinä, yhtiöittäminehän ja tilaaja-tuottajamallihan  sitä kuntapuolella ovat päivän sanat. On vesilaitososakeyhtiötä  ja sellaista. Toisessa mallissa taas esimerkiksi kuvitteellinen teknisen toimen alainen Kunnan ruoka Oy voi järjestää ruoat vanhainkodille, jota ylläpitävä taho taas maksaa sille osakeyhtiölle.
Päähäni pälkähti päivänä eräänä idea,  minkä joku vielä lausuu ääneen. Siis että tätä mallia aletaan vielä soveltaa opetukseenkin.
No, olisipa toisaalta ainakin lamantorjuntatyöryhmien toiveiden mukaista sekin. Siis että sivistystoimen alainen Opetus Oy tuottaisi opettajapalvelua tilaliikelaitoksen omistamissa tiloissa, joihin lämpöä tuottaa kunnallinen kaukolämpösakeyhtiö, ruoat tuo  se aiemmin mainittu ruokayhtiö ja vuokraa maksaa vähän jokainen jokaiselle. Raha pysyisi komeasti liikkeessä, olkoonkin että vain vasemmasta taskusta oikeaan, mutta persuksen kautta kiertämällä sille tietty tulee matkaa vähän enempi. 
Ei-kuntapuolen ihmisellä tietty ei näin äkkiä ole tolkun vastausta siihen, mistä se opettajayhtiö tulonsa kerää, mutta odotetaan vain, kyllä siihenkin joku vielä jonkun kuningasidean saa.
***
No, äkkiä tekisi mieli tulkita että ainakin joku porukka on onnistunut imagonkohottamisessaan. Nimittäin nämä baltit.  Kun ympärilleen katselee, vähän moni tuntuu suunnittelevan matkaa Latvian Riikaan.
Tylsin perustelu matkalle on vedota elämisen halpuuteen, reissussa kuitenkaan harvoin säästellään.  Tottahan se kyllä on, että esimerkiksi ravintolassa Riiassa syö koko porukka herroiksi sillä rahalla minkä Suomessa saisi tärvättyä kuppilaan helposti itsekin.
Sen sijaan itse matkan hinta  voikin olla se, mikä tässä kiehtoo, halvimmillaan lentoja saa muutamalla kympillä tai senkin alle.
Osapäivävihreäni hiukan äimistelee moista lentointoa tietysti, mutta onpahan lyhyt loikka kuitenkin.  Lähimatkailuminäni on toisaaltaan hyvillään siitä, että nyt sitä uutta ja ihmeellistä ei lähdetä etsimään jostain palmurannalta asti.
***
Lehtitiedon mukaan moniosaaja Tony Halme on saanut kenkää roolistaan Talvisota-näytelmässä.
Sääli. Siinä olisi ollut rooliin mies, jolla on tarvittavaa kokemusta. Eikös se sotakin tuppaa olemaan ammuskelua ja pahan puhumista ulkomaalaisista.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
Jaa artikkeli: