
Kuvassa etualalla oleva salolainen Emil Margaritis oli pilkkimässä ensimmäistä kertaa.
Oikealla kalaa yrittää narrata perniöläinen Miko Heinonen ja vasemmalla nuoriso-ohjaaja Petteri Rissanen.
–Täällä on ensimmäinen, kajahtaa huuto Gammelbynlahden jäällä Kemiönsaaressa, kun perniöläinen Miko Heinonen nostaa ahvenen pilkkiaukosta ylös.
Meren jäälle on kerääntynyt muutamia pilkkijöitä osana Salon kaupungin talvilomalla yli 12-vuotiaille nuorille järjestämää pilkkiretkeä. Idea pilkkireissuun oli syntynyt Salon kaupungin nuoriso-ohjaaja Petteri Rissasen ja nuorisotilaohjaaja Juuso Siivosen mielessä.
–Useampana vuonna on ollut mielessä, että voisi lähteä pilkillekin. Vuodet vaihtelevat ja jäät ovat mitä ovat. Nyt tuli pikkupakkaset, niin pääsimme tänne ihan turvallisesti tulemaan, Siivonen sanoo.
Retki lähteekin hyvin käyntiin. Ensimmäisen kalan pyydystämistä ei tarvinnut odottaa kauaa, vaikka Miko Heinonen päästikin pienikokoisen ahvenen takaisin mereen kasvamaan.
–Haluaisin kyllä vähän isompia ahvenia. Jos tulisi sen kokoisia, että voisi ottaa syötäväksi, hän toteaa.
Myös olosuhteet ovat pilkkiretkelle kunnossa. Jään paksuus on Siivosen mukaan Gammelbynlahdessa tänään 16 senttiä, mutta jäällä kulkeminen vaatii kuitenkin varustautumista. Kaikki pilkkijät saapuivatkin paikalle aamulla omien naskalien kanssa. Nuoria muistutettiin myös jäällä liikkumisen vaaroista jo ennen jäälle menoa.
–Kyllä saa oikeasti olla tarkkana. Nytkin näyttää, että on silmän kantamattomiin jäätä, mutta kun siinä on lumi päällä, niin siellä voi olla kaksi senttiä lumen alla, Siivonen sanoo.
Tämän takia tällä kertaa pilkkijät pysyvät rannan tuntumassa paksummalla jäällä.
Talviloman kunniaksi Salon kaupunki järjestää useita muitakin tapahtumia lapsille ja nuorille, joihin kuuluu pilkkireissun lisäksi esimerkiksi yleisöluisteluja, Melassuolla järjestettävä toimintatorstai ja vierailuretki Fazerin vierailukeskukseen ja kauppakeskus Jumboon.
Pilkkiretkellä oli mukana viisi innokasta kalastajaa. Määrä mahdollistaa myös pilkkijöiden neuvomisen.
–Opastamme vähän siinä samalla tässä hiljalleen, kun he pilkkivät, Petteri Rissanen sanoo.
Koko juttu 20.2. painetussa ja digilehdessä.