Skip to main content

Syövän kanssa ei saisi jäädä yksin

Tiina Vaarapuro toteaa, että syöpähoitojen aikana  oli tärkeää, että arki jatkuu. Turo-koiralla oli oma osuutensa siinä, koira kun vaatii lenkitystä päivittäin.Erään varsin yleisen taudin nimellä on monen korvissa kolkko kaiku. 
Etenkin iäkkäämmille ihmisille sana ”syöpä” tarkoittaa herkästi samaa kuin kuolemantuomio.  
Totta on, että syöpään kuollaan yhä; vuosittain noin 30 000 suomalaista saa syövän. Heistä kuitenkin noin kaksi kolmesta paranee.  Tänään vietetään Maailman syöpäpäivää ja on paikallaan kertoa yksi tarina. 

Teijolla asuva Tiina Vaarapuro tunnusteli viime huhtikuussa rintojaan, ihan kuten naisia on opetettu. 
Tällä kerralla sormiin sattui jotain outoa; kova, liikkumaton patti.  Tarkempien tutkimusten jälkeen tuli diagnoosi: kolmostyypin rintasyöpä.
– Siihen asti oli voinut ajatella, että se ei ehkä ole mitään. Mutta kun tuli se tieto, että kasvain on pahalaatuinen, niin voi jukoliuta. 

Rintasyöpä on yleisin naisten syöpätauti; siihen sairastuu vuosittain noin 4800 naista.
Tiina Vaarapuro kehuu sairaanhoitoketjua estoitta; oikeat ratkaisut on tehty alusta asti. Erityisen tärkeänä hän pitää sitä, että Tyksissä jokainen potilas saa oman hoitajan.  Vaarapuroa on hoidettu sytostaatein ja sädehoidolla ja hänelle on tehty osittainen rinnanpoistoleikkaus.

Vaarapuron tapauksessa nappulat ovat olleet oikeassa asennossa; syöpä todettiin ajoissa ja hoidettiin oikein ja ripeästi. Diagnoosista ei ole aikaa vielä vuottakaan.  Terveen papereihin on vielä matkaa, mutta pahin on selätetty. 

Raskasta sairastaminen silti on; osa hoidoista vei voimat pahoin ja välillä mieliala painui väkisin ahdistuksen ja alakulon puolelle. Vaarapuro miettii nyt, että tärkeintä oli arjen jatkuminen. 
–Lapsille jouduin joskus sanomaan, että tänään en jaksa mitään ylimääräistä, leipoa tai muuta.

Tiina Vaarapuro kantaa huolta niistä, jotka jäävät diagnoosin jälkeen yksin. Itse hän on kokenut ratkaisevan tärkeänä hyvän hoidon ohella sen, että hän on saanut vertaistukea niin syöpäyhdistyksen kautta kuin muiltakin syöpää sairastaneilta – samoin kuin perheeltään. Vaarapurolla on kolme tytärtä. 
–Itselle oli jo tyttöjen takia ihan selvää, että sairaus selätetään. Haluan nähdä, miten he varttuvat ja mitä heistä tulee.

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: