Skip to main content

Rizah Veseli vie presidentille terveiset Perniöstä ja Suomessa asuvilta kosovolaisilta

Rizah Veseli luuli kutsun tultua aluksi, että kyseessä on pila.

Huomenna itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa nähdään myös perniöläistä edustusta. Juhlissa tasavallan presidentti Alexander Stubbia ja Suzanne Innes-Stubbia tulee nimittäin kättelemään myös Perniön kebabin yrittäjä Rizah Veseli.

Juhlavieras itse on kutsusta onnellinen. Veseli on jo toinen eteläisen Salon alueelta tämän vuoden linnanjuhliin kutsun saanut henkilö.
Perniönseudun Lehti kertoi jo aiemmin särkisalolaisen yksinyrittäjä Sebastian Westbergin saamasta kutsusta.

Suomen yrittäjien vuoden maahan muuttanut yrittäjä -palkinnon viime vuonna saanut Veseli ei meinannut itse asiassa uskoa kirjettä todeksi sen tipahdettua postiluukusta noin kolmisen viikkoa sitten.
–Joskus minulle tehdään kiusaa tai vitsaillaan Tik Tokissa. Mietin, mistä saan kirjeen aitouden selville.

Veseli laittoi kirjeestään kuvan ystävälleen, joka vakuutti, että kirje on aito. Kutsun saaminen sai Veselillä kyynelet silmiin.
–Todella iso kunnia, että olen saanut kutsun, Veseli kuvailee tunteitaan.

Tarkkaa tietoa kutsun syylle hänellä ei itse asiassa ole. Kosovolaislähtöinen Veseli arvelee, että syynä kutsuun voi olla juuri yrittäjäpalkinto. Tai sitten sana on kiirinyt Perniöstä ja Salosta.
–Luulin Suomen yrittäjien palkinnon saadessani, että tämä on korkein palkinto, mitä Suomessa voi saada. En tajunnut, että tänä vuonna tulee vielä parempi kirje.

Kutsulla on suuri merkitys Veselille ja hänen perheelleen.
Hän haluaa edustaa juhlissa laajemmin Suomessa asuvia kosovolaisia.
–Kun tulimme Suomeen, yhteiskuntaan oli vaikea päästä mukaan. Nyt täällä on noin 10 000 kosovolaista, joilla monella on omat yritykset ympäri Suomea ja olemme suomalaisten rinnalla tekemässä töitä. Suomi on Kosovon tavoin meille kotimaa, Veseli sanoo.

Koko juttu ja muuta itsenäisyyspäivän asiaa 5.12. painetussa ja digilehdessä!

Jaa artikkeli: