Skip to main content

Syksyn vesikengät

Tervepä terve.  Toimituksen koillisstadionin viikkokroolit kiskaistaan tässä seuraavaksi.
***
Uinnistahan on puhe ollut.  Lehtitietojen mukaan perinteikkäässä Turun uimahallissa ei vastedes enää uida ilkosillaan.   

Vedessä liikkujilla on jotain yhteistä: tähän aikaan vuodesta veneet alkavat olla pukeillaan ja uimarit siis pukeissaan.
***
Uiminen ja asusteet toki kuuluvat yhteen.  Uimahousujen sijaan tähän aikaan syksystä tosin korostuu jalkineiden merkitys.

Luonnonvesissä uimisenhan ei ole tarvinnut vielä päättyä tältä vuodelta, kuten rajoittuneempi kansanosa luulee.   Pyhäinpäivän perinteisiin kuuluu sauna- ja uinti-iltama.
Sen verran raikkaat olosuhteet kuitenkin ovat, että siirtymän saunasta mereen ja vielä uintisyvyyteen kahlaamisen  olisi syytä käydä rivakasti.  Lähes pimeässä ja ilman silmälaseja tämä ei paljain jaloin onnistu; varpaita tulee potkittua kiviin ja juuriin ja kompasteltua ja vitkasteltua  ja jäähdyttyä matkalla suotta.

Tässä kohdassa Crocs-töppöset tietävät paikkansa.  Tossut pistetään valmiiksi menosuuntaan saunan oven ulkopuolelle  ja löylystä sännätessä astutaan samalla vauhdilla tohveleihin ja jatketaan siitä kohti vettä.

Tyylipoliisien ei kannata vaivautua marmattamaan.  Sinipunaisena ja höyryävänä ja öristen tukka sekaisin kuusiasteisesta merestä nousevassa uintiseurueessa voi olla muutakin epäesteettistä kuin kenkävalinnat.
***
Pikkujoulusesongilla ja Veikkauksen rahapeleillä on niilläkin jotain tekoa kai keskenään.   Kenossa on kuulemma päävoittona niin ja niin paljon rahaa.

Kenossa on myös keskiverto pikkujoulujuhlija,  yleensä etu-.
***
Heip.

aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: