Tervepä terve. Toimituksen itäväylän viikko-ohitukset tehdään tässä seuraavaksi.
***
Aika lailla uudenlaisia ovat uutiset vähän liian lähellä.
Tarkoitan tietysti Itämerta, minkä rantaan ei toimituksen ovelta ole monen minuutin matka.
Joku viisaampi analysoi paremmin sen, miten huolissaan pitää mistäkin olla, mutta kieltämättä on metkan tuntuista saada tietää, että Nato tuo parikin paattiaan partioimaan Itämerelle kaiken varalta.
Tällä kerralla ei paatista pudonnut eno vaan ankkuri. Cookin saarille rekisteröidyn tankkialuksen ankkuri katkaisi Itämeren pohjassa Suomen ja Viron välillä kulkevan sähkökaapelin jo joulunpyhinä.
Tekemisen tapaa voi kai kutsua perustellusti venäläiseksi: kun riittävän kauan pohjaa vaan naaraa, koukkuun ihan väistämättä takertuu jotain.
Tämä on kuin kävelisi riittävän kauan avojaloin: jossain kohtaa haluamattaankin astuu kiusallisesti lasinpalaan tai koirankakkaan.
Tätä luettaessa vika on korjattu ja jälkipyykki käynnissä, mutta politiikan ja turva-asioiden lisäksi asiassa on tietysti inhimillinen puolensa.
En nyt viittaa siihen, että laiva lasteineen on takavarikossa, vaikka jännää on sekin. Sen nyt vielä ymmärtää, että viranomaisella on varastokoppi tai kellari takavarikoitua tavaraa kuten koti-irtainta tai polkupyörää varten – mutta keksipä jostain päivän varoitusajalla säävarma säilö kolmattasataa metriä pitkälle tankkerille.
***
Vielä varmasti tulee siitäkin tietoja, että kuka käski ja ketä ja miten, mutta väkisin tässä alkaa miettiä, että miehistöparka.
Aluksen kuntohan oli tutkittu ja tarkastuksessa löytyi 32 puutetta. Niistä kolme oli niin vakavia, että alusta ei saa päästää jatkamaan matkaansa ennen kuin viat on korjattu. Listalla oli muun muassa paloturvallisuuteen liittyviä vikoja ja niin ikään punakynää oli tarvittu esimerkiksi sähköturvallisuuden sarakkeessa.
Voi vain kuvitella, mitä varustamon konttorilla mietitään, kun Suomesta tulee puhelu,jossa kerrotaan että paattinne ei liiku mailiakaan ennen kuin tämä ja tämä vika on korjattu. Siihen päälle kustannusarvio telakalta ja voi olla, että varustaja huokaisee syvään. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, se on hänelle ihan oikein.
No, kasööreillä on kasöörien murheet ja muilla toiset. Tavan ihminen hermoilee tekniikan toimivuutta jo vartin mökkimatkallaan, jonka osaa ulkoa. Jos vaikka joku pieni moottorihäiriö tulisikin, muutaman metrin mittaisen avopaatin hyvällä säällä meloo lähimpään rantaan ja sen jälkeen on loppupäivä aikaa miettiä, miten tästä jatketaan.
Mutta siinä on jo jotain ahdistavaa ajatella, miten yksittäinen matruusiparka seilaa maailman meriä ja niiden aallokkoja ja sumuja, kaukana kotoa ja sellaisessa kipossa, jonka ei pitäisi olla liikenteessä ollenkaan. Navigaatiolaitteissakin oli ollut vikaa.
Se on taas ihan eri juttu, että kotoperäisilläkin risteilyaluksilla on joskus ollut monelle epäselvää, mihin suuntaan tässä pitäisi mennä.
Erityisesti ilmiötä on havaittu yökerhon sulkemisajan jälkeen hyttikäytävillä.
***
Joka tapauksessahan vesiliikennettä valvotaan ja sen saavat tuta ne mökille menevät tai kotiinsa palaavat siviilitkin. Esimerkiksi Taalintehtaan ja Förbyn välistä veneväylääkin suhaava aika lailla väistämättä kohtaa rajavartioston paatin työssään.
Tieliikenteen puolella puhuttiin aikanaan piilopoliiseista ja se ammattikunta on etevää: aniharvoin pollaria maantiellä tuntuu näkevän. Enempi niille tietysti onkin käyttöä laitureilla: pollariin passaa pistää paatti kiinni, jos ja kun ankkuri on jäänyt matkalle.
Syynissä joka tapauksessa ovat niin kalusto kuin sen käyttäjätkin. Epäilemättä tarkinta valvonta on ilmailussa, missä pidetään kirjaa matkustajienkin kunnosta. Joskus kosahtaa ja uutiset kertoivatkin viikonloppuna kansanedustajan tulleen poistetuksi koneesta Helsinki-Vantaan kentällä.
Finnairin vanha mainoslause oli ”Illaksi kotiin” ja se totta vie pitää paikkansa.
Tässä tapauksessa kotiin pääsi edes käymättä välillä missään.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
