Skip to main content

Sivelyä kaistalla

Tervepä terve.  Toimituksen koillisristeyksen viikkoryhmittyminen tehdään tässä seuraavaksi.
***
Liikennevalistajien huolenaihe ovat älypuhelimet, joita käytetään myös autoa ajaessa.
Kun puhelimesta on itselleen turvarievun tehnyt, on siitä vaikea päästä eroon.

Ilmiössä on toki jopa ilahduttavat puolensa.
Tässä eräänä aamuna ajelin  töihin vaalean farmarin perässä. Auto huojahteli välillä penkalle, välillä keskiviivalle ja vauhti sahasi kuudenkympin ja satasen välillä.  Sopivalla suoralla päätin ohittaa auton.  Rinnalla vilkaisu oikealle kertoi, että älypuhelintahan siellä ratin takana hiplataan.

Tämä on huojentavaa.  Kun ensi kerralla näkee jonkun ajelevan aivan tolkuttomasti, voi lohduttautua sillä, että kyseessä ei välttämättä kuitenkaan ole rattijuoppo.
***
Rakentamisessa puolipaneeli on poissa muodista, nythän vähän joka katon alle on saatava vaalipaneeli.
Parhaimmillaan näissä kuullaan oikein hyvää keskustelua ja viihdyttävimmillään suoranaista toraa.  

Oudointa on se, miten joku kertoo saaneensa tietyn puolueen arvot jo äidinmaidossa. Näitäkin on.  Huolestuttavaa jos mikä; ennemmin antaisin äänen jollekin, joka on ihan itse miettinyt millaisia arvoja haluaa edustaa.

Säkenöivistä ehdokkaista kootaan tietysti rakentajille tuttu helmipaneeli.
***
Luin sellaisenkin uutisen, jonka mukaan on eripuraa siitä, säilötäänkö puolustusvoimien varusmiehille tekemiä älykkyystestejä vai ei.

Turhaa arkistoimista  se on ainakin osaksi.  Kysymällähän tämä selviää jatkossakin. Perinteisesti esimerkiksi sotilasarvoltaan miehistöön kuuluvilla on ollut hyvin vankat näkemykset aliupseerien mahdollisesta älykkyydestä.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: