Tervepä terve. Toimituksen lounaissiiven heinähäkin viikkopölähdys tupsahtaa ilmoille nyt tässä.
***
Kaikkea hullua sitä ulkomailla keksitään.
Sanomalehdestä otti maanantaina silmääni juttu ruotsalaisesta lastentarhasta, jossa pyritään olemaan jessuksembal suvaitsevaisia ja avarakatseisia ja tätä toteutetaan muun muassa niin, että lapsia ei kutsuta tytöiksi tai pojiksi, vaan ystäviksi.
Henkilökunnan mukaan tavoitteena ei ole kieltää lasten biologisia eroja vaan saada muksut ymmärtämään, että tytöt ja pojat voivat olla kiinnostuneita samoista asioista ja yhtä taitavia.
Sanokaa mitä sanotte, mutta jotain perin tekemällä tehtyä tuossa nyt kyllä on. Eikö sen pitäisi olla ihan itsestään selvää kaikille 2000-lukua elettäessä muutenkin, että ei ole tyttöjen tai poikien asioita tai harrastuksia. Joku on joka tapauksessa jossain hommassa paras, joltain ei joku askare suju alkuunkaan ja jostain kehkeytyy kuitenkin porukan pomo.
Se kai tuossa jäi eniten pohdituttamaan, että stereotyyppisyys ei voi olla nimityksistä kiinni, tai sitten pitää poistaa erisnimetkin käytöstä. Kas koskaan ei voi tietää, millainen käsitys voi jollakin olla vaikka Tero-, Jörgen- tai Katriina-nimisistä. Merjoista, Akuista tai Josefiinoista puhumattakaan. Epäilyttävää väkeä eittämättä.
Päiväkodissa lapsista käytetään muuten sanaa ”hen”, jota ei jutun mukaan ole ruotsin kielessä virallisesti olemassa.
Ehkä ei. Yleisesti sanaa kuitenkin käytetään elikosta nimeltä kana, mikä jo tietty kertoo siitä että ei tuolla ihan tästä maailmasta olla.
***
Ulkomaansivuilta tuppasi naurattamaan myös Yhdysvaltain presidenteistä kertova uutinen. Sen mukaan on ollut pitkään julkinen salaisuus, että presidentit eivät kirjoita jokaista nimikirjoitustaan itse.
Ilkeämielisille tulee kuitti oitis: kyse ei jutun mukaan ole osaamattomuudesta vaan siitä, että päämiehet eivät joko jaksa tai muuten pysty kirjoittamaan joka nimmaria itse.
No, Ameriikassa kun kaikki on suurta, on tähän käyttöön tietysti kehitelty kone. Barack Obama käytti aparaattia ensi kertaa allekirjoitukseen lain vahvistamiseksi.
Tämä nyt ei tietysti ole kaikkia miellyttänyt, republikaanien mukaan automaattikynän käyttö on perustuslain vastaista.
Mene, tiedä mutta tässä olisi ollut hauska tietää paljonko tuon sortin kirjoitettavaa nyt presidentille tulee. Ehkä jotain kuvaa asiasta antaa tieto, jonka mukaan kone kirjoittaa tunnissa viitisensataa puumerkkiä eli saman kuin treenattu ihmiskäsikin.
Sikäli ymmärtää tuon lintsaamisen jos määrät ovat tuota luokkaa. Eihän siinä tule töistä mitään, jos oikea käsi ja toinen aivopuolisko ovat monta tuntia päivässä sidottuja nimmarintekoon. Varjele, jos ne kaikki allekirjoitettavat pitää vielä lukea läpi.
Tämä toki selittää, miksi noiden hommat ovatkin näyttänet aika ajoin vähän vasemmalla kädellä hoidetuilta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi