Tervepä terve. Toimituksen itäsalongin viikkopuheet supistaan tässä seuraavaksi.
***
Viime perjantai vei itään ja yhden sortin salonkiin niin ikään. Paikallislehtien päätoimittajayhdistys kutsui itsensä presidenttiä tapaamaan ja se on toki tapa viettää yksi aamupäivä.
Tilaisuuden sisältöä ei tarkoitettu julkiseksi, joten ei siitä enempää.
Riittää ihmeteltävää kohtelussa ja puitteissakin. Kohtelussa sikäli, että ei ole ensimmäinen kerta, kun presidentinkanslian palvelu ilahduttaa vaivihkaisuudellaan. Ovi aukeaa vähää ennen kuin tilaisuus päättyy, ryhmäkuvan ottava kuvaaja hiipii asemiin äänettä ajoissa, kuvat ovat sähköpostissa melkein ennen kuin porstuassa on revittu pomppa niskaan ja niin edelleen. Monet ne sukujuhlat, joissa kolmen perheen muonitus tietää sisällissotaa, mutta ammattilaisilta trahteeraus käy.
Varsinais-Suomen kartanopitäjistä tulevalle linna ei ole pollea paikka: on sitä nyt täälläkin föörmaakit parempine tapetteineen. Kaunis rakennus linna tietysti on ja näköala ikkunoista kaupungille jälleen uusi.
Televisiokuva lihottaa ja avartaa: sali, jossa itsenäisyyspäivän vastaanotolla tanssitaan, on kooltaan lähes vaatimaton. Alakoulun diskossa saattoi olla tavoitteena tanssia hitaita tanssipariin koskien, mutta samalla niin kaukana kuin mahdollista. Linnassa samaan ei kannata pyrkiä: kauas toisesta ei yksinkertaisesti mahdu.
Vaivihkainen palvelu ei sitä paitsi katso kiinteistöä. Edellinen vierailu tehtiin Mäntyniemeen. Erehdyin siellä ottamaan ihan uteliaisuuttani muutaman askeleen liian liki yksityissiipeä ja kas: henkilökunta tuli hyvin huomaamattomasti kantamaan korvasta takaisin keskipihalle.
***
Koulutuksen ja opiskelun tärkeydestä puhutaan tähän kohtaan vuotta, kun ensi vuoden talousarvioita kovaa kyytiä valmistellaan kunnantaloilla ja valtionkin toimistoissa.
Paljon on puhuttu kansalaistaitojen opettamisesta uimisesta alkaen. Joskus epätoivon hetkinä tulee mieleen sekin, mistä kaikesta kannattaa opastaa ja mistä ei. Jotkut ajavat joka tapauksessa skuutilla punaisia päin samalla juoden akkuhappoa pullonsuusta, vaikka hyvin tietävät, että ei saisi.
Ajankohtainen asia on heijastin.
Ei saa toivoa kenellekään pahaa, mutta jokin koettelemus olisi heijastimenkäytöstä lintsaaville paikallaan. Tehän tiedätte: kahvi loppu, vieraita tulossa, televisio jumittuu Suomen kaunein koti -uusintoja näyttävälle kanavalle tai jotain sellaista.
Se nyt on turhaa turhamaisuutta valittaa siitä, että heijastin ei sovi lookiin. Ei se villalangan päässä killuva muovinen lumihiutale välttämättä olemusta piristä, mutta ei sitä tee bussin alle jääminenkään.
Tai mistä minä tiedän tämän päivän kauneusihanteista.
***
Kouluahan on joskus joku syyttänyt siitä, että se tasapäistää. Ei kai sentään. Toisaalta etenkin ulkomaanuutisia lukiessa on tullut mieleen, että jonkin kohtuullisuuden opettaminen olisi paikallaan.
Sitähän toistuu otsikoissa kaksi maata, Venäjä ja Israel. Molemmat ovat roistovaltioita, mutta molemmissa elää usko omaan erityislaatuisuuteen. Ei sitä tasapäistää tarvitsisi eikä lannistaa eikä ottaa luuloja pois, mutta miten sen sanoisi nätisti, että ei ole kenkään toista kummempi vellihousu tämän maan päällä mutta jokainen on arvokas pöksyineen sinällään. Jos joku alkaisi uskoa olevansa valittu, hänet ohjattaisiin kuraattorin puheille.
Ansiot ovat eri juttu ja niiden avulla voi aiheesta erottua.
Joskus ansiot tai taidot voivat yllättääkin.
Selitän. Vanhoja kuvia selatessa tuli vastaan otos mäyrästä, mikä on sympaattinen ja fiksu eläin. Mäyrä- tai kettumetsälle lähtöä en ymmärrä enkä yritäkään. Eikö sitä voi mennä vaikka treffeille: samalla lailla saa askeleet täyteen, on jännitystä ja ehkä tulee kotiinvietävääkin. Kaataminen nyt tietysti tarkoittaa muuta kun tappamista, mutta kerranko sitä lasia kallistaa. Jos joku ajatteli jotain muuta niin siinä ajatteli.
Tämä mieleen jäänyt kohtaaminen sattui tietysti saaressa.
Ensin näkyi liikettä pihalla hämärissä ja ulkovalon sytyttäminen paljasti loput. Läheisessä rinteessä pesivä mäyrä löhösi omenapuun alla ja söi pudokkaita koko tarmollaan. Oven narahdus sai aikaan liikettä: mäyrä kohosi jaloilleen ja oli niityn toisella puolella niin nopeasti, että ulkonäöstä ei olisi ikinä uskonut.
Omenoita en jää kaipaamaan, mutta vauhti ällistytti.
Sama suhteessa tietäisi sitä, että tässä kirjoittaisi juttua vähintään neljänsadan metrin piirinmestari. Mutta että näillä polvilla saati ilmanvastuksella.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
