Skip to main content

Sagalund avautuu jälleen – johdantonäyttely kertoo museon pitkästä historiasta

Amanuenssit Mira Rehn ja Meri Ylimannila esittelivät museon näyttelyä. Museovieraat voivat tutkia esimerkiksi kurkistuskaapin sisältöä.

Kemiön Sagalundin museossa voi nyt tutustua perin pohjin museon 120-vuotiseen historiaan. Museon päärakennukseen on avattu uusi johdantonäyttely, joka kertoo tarinan siitä, kuinka kemiöläisen kansakoulunopettajan työstä kasvoi yksi maailman ensimmäisistä ulkoilmamuseoista.

–Meiltä on aiemmin puuttunut tällainen johdantonäyttely. Ihmiset eivät oikeastaan ole tienneet, että mihin he tulevat ja mikä paikka tämä Sagalund oikeastaan on. Siksi kokosimme tällaisen näyttelyn, joka kertoo paikan tarinan ja historian. Kun museo avattiin vuonna 1900, oli se aikaansa edellä. Vain Ruotsissa ja Tanskassa oli joitain vastaavia ulkomuseoita, kertoo museonjohtaja John Björkman.

Sagalund avattiin vuonna 1900, ja toimi pitkään vapaaehtoisten pyörittämänä. 1980-luvulla palkattiin museoon ensimmäinen amanuenssi Li Näse, jonka kaudella museon toiminta ammattimaistui ja kehittyi. Museon perustaja Nils Oskar Jansson oli silti hänkin varsinainen pioneeri. Museoon on nyt rakennettu kopio ensimmäisestä näyttelystä, joka museossa oli vuonna 1900.

Lisäksi museossa on nähtävillä taiteilija Pive Toivosen teos, joka johdattelee museon yläkerran näyttelyyn. Suuressa seinämaalauksessa on kuvitettuna lapsia, Sagalundin rakennuksia, hyönteisiä ja kasveja.

–Suosikkini teoksesta ovat kenties juhannuspionit, mutta pidän myös tontusta, jonka olen aiemmin kehittänyt Sagalundille toisen projektin yhteydessä, kertoo Toivonen.

Museo aukesi kesäkaudelle tänään tiistaina.

Lue lisää torstain lehdestä!

Jaa artikkeli: