Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillisverkon viikkolahnat irrotellaan tässä seuraavaksi.
***
Kaikenlaista on valjastettu mainosmateriaaliksi.
Arkisin hetkeen vastaan tullut PR-tuote löytyy Kemiönsaaresta, missä kunta teetti iskulauseella varustettuja huulirasvoja.  Minkä merituuli ahavoittaa, lahjusrasva eheyttää.

Se on luontevaa jatkoa sille, että kuntaa kampanjoiden kautta tuodaan framille myönteisessä valossa. Se taas on luontevaa vastapainoa sille, että esimerkiksi somessa ainakin kunnan tuulivoimapolitiikkaa arvostellaan kärkevästikin.

Toisaaalta parhaiten voi mieleen jäädä se, mitä puhutaan ulkopuolella kampanjoiden.
Tuoreessa Mobilisti-lehdessä oli Peugeot-juttu, jonka kuvat oli otettu saarella Söderlångvikissä.  Tekstissä  pidettiin paikkakuntaa omenapuistaan tunnettuna paratiisisaarena.
***
Suomen surkein kuski-ohjelma vetää katsojia televisioiden ääreen. Ohjelmassa riittää vauhdista ja vaarallisista tilanteista  jälkimmäistä.  

Vaan jotenkin kilpailijoille tekisi mieli antaa synninpäästö.On tehty tärkein eli tunnustettu että taitoa ei ole.  Omien taitojen aliarvioinnista kaikki lähtee.

Enemmän pelottaa lukea  kylän kovin kuski-titteliä hamuavien automiesten vakuutteluja siitä, että esimerkiksi ilman talvirenkaita pärjää läpi vuoden, ”jos osaa ajaa”.  Näitäkin on.   Tutuin ilmentymä lahkosta on monen maalaistaajaman kalustoon kuuluva vanha bemari, jolla ajetaan kylki edellä niin kauan, että jotain sattuu. Ennemmin tai myöhemmin sattuu.

Viihdeohjelmiin mukaan menneillä on sentään halu kehittyä ja yrittää.
***
Logiikkansa siinäkin, että kuivaksi tarkoitetuissa kouluissa on kosteusvaurioita, mutta uimahallissa, jossa vettä on ihan tarkoituksella pitkin puolia, on sisäilmaongelmia – kuten nyt viikolla otsikoihin nousseessa Impivaaran hallissa.
Muutenhan monessa uimahallissa kuivaa on  tiemmä vain saunaremmin huumori.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: