Tervepä terve. Toimituksen itävartiotornin viikkokomennot annetaan tässä seuraavaksi.
***
Vartiotorni ei liity erääseenkään kirkkokuntaan, joka samannimistä lehteä jakelee. Vaikka parin huonosti nukutun yön jälkeen arvailinkin, että sakki on käynyt ovella toisen painotuotteensa kanssa. Herätkää! -lehtisen, nimittäin.
Nyt on kyse varusmiespalveluksesta, missä riittää nostalgisoitavaa ja yleensä ruotuväkiaikojaan muistelevalla seurueella on kuuntelijoihin päinvastainen vaikutus kuin mainitulla lehdellä. Sitkeintäkin alkaa nukuttaa, kun vuoden 1995 loppusotaa mehustellaan ja Lapinlisää on jopa Hankoon sijoittuvissa tarinoissa.
No, paikan päältä seurattuna puuhassa oli varusmiehen silmään paljon kahelia ja aika vielä kultaa muistot.
Erityisesti kevään aikoihin tulee mieleen juuri vartiotehtävät Reilassa. En suurin surminkaan muista, mitä mereltä piti havaita, mutta sen kyllä, että lämmintä oli ja tornin rauhasta mukava soitella kotiin kuulumisia. Elettiin jo niin laiteriippuvaista aikaa, että Nokian halko kulki mukana.
No, kehitys kehittyy tai ainakin jotain tapahtuu. Silmään otti Hesarista juttu kasarmien sisäilma- ja muistakin remonteista. Esimerkkitapaus oli Parolan panssariprikaatista, missä on nyt polkupyöräkatokset ja kuraeteiset ja pölynimurit ja riittävästi laturipistokkeita ja kunnollinen ilmanvaihto. Aikaisemminhan hengityskelpoinen ilma varmennettiin tuuletuksella, mikä on eri asia.
Joskus välttämättömyydessä pysyminen oli hyve: ammoin oli aika, kun kasarmeilla ei ollut vessoissa ovia eikä sitä ennen pyttyjen välissä sermejäkään. Logiikka tietysti sinänsä on oikea: jos on pönttö, sillä voi asioida ja muu on joutavaa. Kiitos ja ylistys kehitykselle tälläkin kertaa.
Yhtä kaikki Hesarin jutusta voi kiittää: mieleen palasi muisto Pansion laivastoaseman kasarmirakennuksen sisäilman aromista neljännesvuosisadan takaa. Jos siitä pitäisi ulkomuistista kirjoittaa viinin kuvailua muistuttava arvio, toteaisin sisäilmassa olleen vaseliinia, sulanutta voita ja palanutta pölyä ja jotain, mitä ei tee mieli ajatella.
Metkasti siihenkin tottui: lomilta palatessa odööri iski vastaan, mutta kohta sitä ei huomannutkaan. Kotiin palatessa tuttu talo tuoksui hetken vieraalta. Nenä muistaa sen, mitä muu pää enää ei.
Sitä minä tässä siis, että jatkojutun paikka: miltä tuoksuu kasarmi kymmenenkin käyttövuoden jälkeen – joko on mattoliiman ja silikonin tuoksu antanut periksi elämänläheisempien käryjen edessä.
***
Luonnonystävyyttä toki piisaa, vaikka välillä epäilyttää. Eräänäkin aamuna joku saabisti rykäisi ykköstiellä ohi tuplakeltaisilla ja ylämäessä. Siinä on kova hinku penkalle varisten herkkupöydäksi.
***
Kulttuuripuolta unohtamatta. Kovalevyllä odottaa julkaisuaan juttu Kemiönsaaren musiikkijuhlilta ja muutakin musiikkijuttua on vireillä. Oopperakin voi käydä mielessä: moni maamies pohtii parhaillaan aariaan.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
