Skip to main content

Ranta kuuluu kaikille

Helteisen viikon terveiset toimituksesta.
***
Kuumien päivien aikana internetin keskustelupalstoilla on ollut pysyvästi pinnalla kaksi aihetta. Ihmiset kaipaavat koteihinsa ilmalämpöpumppua tai valittavat, kun jo ostettu laite ei toimi ja huoltomiehillä on liian pitkä jono.

Aihe koskettaa myös itseäni, sillä liityin jonon jatkoksi soittelemaan huoltomiehelle, kun ilmalämpöpumppu päätti tiputtaa vettä sisälle. Vaikka uiminen tuntuikin kivalta idealta, omassa eteisessä se ei kuitenkaan olisi kovin mukavaa. Muutaman helteisen päivän jälkeen ihmettelin ääneen, miten olemme koskaan pärjänneet ilman kyseistä laitetta. Mieleen tulvivat muistot lapsuudesta, kun ajelimme vanhalla Toyota Corollalla kylänraittia pitkin. Silloin ilmastointi tarkoitti sitä, että ikkuna avattiin ja pää laitettiin ulos ikkunasta. Silloin ei valitettu kuumuudesta.
Kotona ei kuitenkaan auta laittaa päätä ulos ikkunasta, sillä siellä on vielä sisätilojakin kuumempi ilma.
***
Kaikkia ei kuitenkaan kuumuus hetkauta, koska mielessä on paljon suurempiakin murheita. Sosiaalisessa mediassa keskustellaan paljon siitä, minkä näköisenä voi lähteä uimarannalle nauttimaan kesästä.

Vielä vuonna 2022 joidenkin ihmisen päivä menee pilalle, jos vastaan kävelee joku nollakokoista isompi ihminen bikinit päällä. Kummastusta herättävät myös miehet, jotka käyttävät liian tiukkoja uimahousuja. Osansa haukuista saavat myös ne, ketkä ovat pukeneet liian paljastavan uima-asun päälleen. Kesällä ja uimarannalle, siinä vasta syytä valittamiseen.

Kun keskustelu loppuu ihmisten ulkonäköön liittyvistä asioissa, voidaan sujuvasti jatkaa koirien uittamiseen. Ihmiset ovat pöyristyneitä, kuinka jotkut viitsivät tuoda koiransa edes kävelemään rannalle, taudit ja epäpuhtaudethan hyppäävät suoraan vieressä aurinkoa ottavaan ihmiseen. Kadulla koiria voi rapsuttaa, mutta rannalla taudit leviävät.

Uimarannasta riittää puhetta vaikka ja miten. Koirien ja ulkonäön jälkeen päästään tärkeimpään kysymykseen. Tampereen varavaltuutettu Arttu Rintanen ehdotti Twitterissä, että joku kaupungin rannoista voitaisiin tehdä lapsivapaaksi alueeksi.
Kun koirat istuvat kotona ja ihmiset piilottelevat vilttien alla, etteivät saisi paheksuvia katseita osakseen, meillä on vielä suuri joukko lapsia, jotka katsovat kaihoisasti parkkipaikalta uimarannalla aikaa viettävien vanhempiensa perään.

Jos tarkkoja ollaan, eihän siellä saisi kukaan lopulta uida. Jokainen meistä on kuitenkin jonkun lapsi.
***

maria.vakkuri@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: