Skip to main content

Pirttiin viljelty

Tervepä terve. Toimituksen koilliskuusen viikkoneulaset lakaistaan tässä seuraavaksi.
***
Joulu on jo väliovella. Jos on pukinkontti lastattu ties millä, niin joulu itse on lastattu perinteellä, joskus huvittavuuteen asti.
Toisaalta toistuvia tapoja kertyy, vaikka perinteille miten haluaisi antaa piut paut.

Jouluhan on etukäteismehustelun aikaa ja moni se lehti tahi ohjelma, jossa jo viikkoja ennen joulutunnelmoidaan, joskus lavastetun aaton tunnelmissa.
Jutut tietää fiktioksi jo siitä, että koolle kerääntynyt suku ei yhtään kinaa keskenään ja monella on päällä fiinimpääkin kuin verkkarit. Otsikkona voi olla vaikka ”Koti pukeutuu jouluun”, mikä tietää sitä, että palopäällikkö näkee painajaisia kynttilämäärästä, ja sohvalle on heitetty torkkupeitto kasaan kuin tämän kirjoittajan tukka: on nähty paljon vaivaa sen eteen, että on saatu se näyttämään siltä että vaivaa ei ole nähty. Taustalla soi jokin joululevy ja tältäkin välttyy sillä, että pitää kiinni oikeista perinteistä. Esimerkiksi siitä, että kun imuroinnin jättää riittävän lähelle aattoa, laitteen ujelluksella toki yhden Loirin tai muun peittää.

Ja miten nyt sitten koti pukeutuu. Vastikään vierailin perheessä, jossa on kahdeksanviikkoinen koiranpentu. Se koti pukeutuu jouluksi lattialle leviteltyihin sanomalehden sivuihin.

Oma lukunsa on joulumusiikkikin. Juice Leskinen puhelauloi siasta, jota katseli vellovin vatsoin. Entistä useampi syö entistä vähemmän lihaa ja voi tosiaan olla, että naski pistää mahassa kuplimaan.

Jouluyöstä ja juhlayöstä laulaa moni, mutta juhlapaikkaan et yöaikaan pääse ilman koronapassia jos silläkään.

Tonttuparaatillekaan en ennusta pitkää ikää. Militääriä toimintaa kaikki tyynni ja onko tehty ilmoitus liikennehäiriöstä?

Tonttu ei vaan saa unta, muistuttaa muuan viisu, ja tämän ymmärtää kun sen porukan jouluyötä muistelee: paistia ja lientä menee. Ei ihme, että katarria pukkaa piippalakeille.

Kamalin laulu on se, jossa lapsi hankeen hukkuu ja lahjat jaetaan runsahat. Ensin kiinnittäisin huomiota kotiintuloaikoihin ja toiseksi siihen, että verkkokaupasta tilattu paketti ei ole kuusen alla vaan jumissa konttilaivan ruumassa Välimerellä.

Ja yhdessä laulussa saa joulupukki suukon, mitä vielä pikku-Jukka todistaa käydessään namuvarkaissa. Hammaslääkärin sopii katsoa hammaspesun jälkeistä turmelusta julmasti, ja ruutuajan ylimitoitusko Jukkaa valvottaa. Eikä se ole pahinta, vaan miten on turvavälien laita pusupukilla ja kun äijän maailmankierroksen tietää, niin siinä se leviää variantti.

Kulkuset- laulu vain kertoo siitä, että huvilan rakentaja fuskasi ja pyry pääsi sisään. Lunta tul villaan.

Ja tiedä sitten näreestä, joka moneen torppaan kannetaan, näinä monimuotoisuuden puutteen aikoina. Turvallisinta lienee laulaa, että joulupuu on kasvatettu.
***
Heip ja hyvää joulua.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: