Tervepä terve. Toimituksen koillistien viikkohiekoitukset tehdään tässä seuraavaksi.
***
Viime perjantai vei Loimaalle. Joskus voi kiireisen alkuviikon jälkeen pitää perjantain vapaata ja käyttää sen siis käymällä työkeikalla jossain missä ei pitäisi.
Paluumatkalle eteläiseen Saloon saisi sovitettua monta kirkonkylää jos haluaisi; kaksi tulee matkalle pakosta ja seikkailunhaluisempi saisi helposti nähtyä ainakin kaksi lisää.
Suomalainen kirkonkylä on syystäkin monen hankkeen ja yhdistystoiminnan aihe. Hajontaa on: paikoin kylät ovat pittoreskejä kuin Gardajärven matkailumainos, paikoin maisema on yhdistelmä rakennemuutosdokumenttia ja Aki Kaurismäen filmiä. Tutuinhan on kotoisin, vaikka sivullisen silmään maisema olisi kaukana kodikkaasta.
Perjantaina kävi kuten joskus retkiltä palatessa käy: tuttuja kulmia katsoi hetken aikaa vieraan silmin ja miettien, että mitä tässä näkee kulkija, joka ei koskaan ennen elämässään ole juuri tätä raittia ajanut tai tästä risteyksestä kääntynyt. Tunne on aika jännä.
Jäävään itseni arvioinnista, mutta jos joskus tuntuu siltä, että omat kotinurkat ovat viimeisen päälle hienot tai ihan onnetonta seutua, niin sietää ottaa tästä niksi käyttöön. Palatessa tienoo voi näyttää ihan eriltä kuin lähtiessä. Lähimatkailu on harrastuksista oivimpia.
***
Loimaalle vei maitonäyttely. Maitoa tarvitaan moneen herkkuun, mutta kahta asiaa siihen liittyen en ymmärrä. Maito aikuisen ihmisen ruokajuomana on ensimmäinen. Toinen on maitopohjainen makaronivelli, joka tuntuu viime aikoina tulleen vastaan sieltä täältä. Ihan tolkun ihmiset raportoivat sitä tehneensä.
Pahaa ruokaa ei ole, mutta makaronivellistä oma kokemus on ohut; viimeksi tuota on tullut lusikoitua koulun perinneruokaviikolla noin 28 vuotta sitten. Ei se huonoa ollut, mutta vaikutti vauvanruoalta jo silloin eikä innostanut. Yhtä hennoksi jäi suhde perunapuuroon, pastanttina ja Inkoonpuurona tunnettuun.
Sietämätön ilmiö on se, että jostain kouluruoasta on jäänyt huono muisto ja tällä varjolla loppuikä kulutetaan ko. ruokalajin välttelyyn. Aina pitää antaa uusi tilaisuus.
Kun sohvan toisesta päästä esitettiin vieno toive makaronivelli-illasta, oli helppo heittää vastahaasteeksi pastanttipuuropäivä.
Tasaisen nopeuden kaavalla tässä päästään ennen vappua päiväkodista tuttuun munamaidolla hyydytettyyn vihannesvuokaan. Jos oli ruoka tarjottaessa haaleaa, niin ei ole muistokaan kaikkein lämpimin.
***Turun puolessa puhutti rinnehissi. Tosikkomaisimmat vaativat hankinnan tehneiden päitä vadille, tullut laite kun ei vastaa vanhoja havainnekuvia. Muut myhäilevät, että pääasia kun puhutaan. Laitteesta tehtiin jos ja jonkinlaista pilakuvaakin ja riemua riitti. Kansainvälisesti voitaisiin ajatella, että se sitten tosiaan on fun ikulaari.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
