Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillisaition viikkonäytökset katsotaan tässä seuraavaksi.
***
Jo kohkataan siitä televisio-ohjelmasta, jossa Aatami etsii Eevaa. Nelosen uuden treffiohjelman ihmeellisyys joidenkin mielestä on se, että osallistujat esiintyvät alasti.
Alastomuus tietenkään ei ole se mainittava asia. Paljaiden peppujen uutisarvo ei tässä sekasaunomisen maassa tänä nettipornon aikana ole kummoinenkaan.

Mutta on tuolla hötöllä ansionsa. Sitähän on uumoiltu, että iso osa tositelevisioiksi mainituista ohjelmista on täysin käsikirjoitettua tavaraa. Tämän ohjelman kautta selviää, onko näin. Tarkoitan, että kaukana todellisuudesta mennään, jos seuraavissakin jaksoissa ruutuun tulee vain solakansimpsakansileitä ihmisiä.  Suomalaiskehojen keskiarvo kuitenkin, ja vähän toivottavasti, lienee hiukan muhkuraisenmättäisenuurteinen.

Katsoo, ken jaksaa.
***
Autotekniikan kehitystä ei voi kuin ihmetellä. Ilolla on tervehdittävä kaikkea, mikä on lisännyt turvallisuutta.

Jo vuosikymmeniä sitten haaveiltiin itsestään ajavista autoista, ja pikkuhiljaa kehitys on kulkenutkin siihen suuntaan. Nykyautoista kaikissa taitaa olla lastuaivo, joka oikaisee luistoja ja näin edelleen. Myös tyystin itsekseen ajelevia autoja on tehty koekäyttöön, muitakin kuin takavuosien elokuvasarjan pässinpäinen Riemukupla.

Ylen haastattelema asiantuntija uumoili, että tulevaisuudessa autoissa tehdään kaikkea muuta kuin ajetaan kyseistä autoa.
Sikäli, kun tässä on tullut elämää tien päällä seurattua, tässä mielessä tulevaisuuden auto on totta jo nyt.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: