Skip to main content

Pari paria lisää

Tervepä terve. Toimituksen koillisompelimon viikkolangat pietään tässä seuraavaksi.
***
Isokenkäisiähän tässä ollaan. Ei asemalta, mutta anatomialta. Koomista olisikin, jos isolla ukolla on 36-koon räpylä, joskin viulukotelohuumoria on revitty myös näistä jaloista, että ei sillä.

No, liiketalouden kannalta me isot olemme pelastus.
Yksi bisneksen edellytyshän on, että ei jää tavaraa myymättä, ja isoissa kengissä tätä pulmaa ei kai ole.

Selitän. Marketista ei saa isoja kenkiä. Kenkäkaupasta saa, ja omilla rahoillaan ostava säästää käynnin alennusmyyntien aikaan. Viidenkympin kenkiä isojen miesten koossa ei ole, mutta vajaalla satasella voi selvitä, jos sattuu oikeaan aikaan paikalle. Jos ei satu, säästyy koko raha.

Ja usein näin käy: isoja kokoja tilataan kaiketi aina kolme paria, jotka on myyty loppuun hetkessä ja myöhemmin tuleville tarjotaan klassikkojalkine ei-oota.

Suomalaisten keskikoko on kasvanut. Tämän päivän vauvoista kasvaa senttikaupalla pidempiä kuin sadan vuoden takaisista. Varmasti tämä näkyy myös kenkien keskikoossa. Uutta normaalia kokoluokasta 46-48 ei ehkä tule, mutta sitä tässä vartoillaan, koska painopiste siirtyisi vähän kohti kookkaampaa. Että jos edes muutama pari lisääkin neliseiskoja joskus tilattaisiin. Kasapäin tilattuja pienempiä pareja jää takuulla varastoon ja seuraavalle sesongille. Saisi jäädä joku isompikin.

Verkosta ostaminen ei ole vaihtoehto, vaikka moni ostaa netistä taskulampunparistotkin. Piipahdus matkan varrelle osuvaan puotiin on vaivattomampaa. Hukkareissu on minuutissa tehty, kun verkossa menee yksi ilta jo selailuun. Sitten pitäisi raahautua postiin ja sovittaa kenkiä ja vielä raahautua palauttamaan sopimattomat.

Ja mieluummin sitä antaa roponsa edes naamatutulle kauppiaalle kuin kantaa kenkälaatikoita pitkin kylää.
***
Ajoituksestahan on muuten kaikki kiinni. Jos tavan tallaaja vetää pellit kiinni liian aikaisin, saadaan tupaan hormista häät. Jos ei vedetä peltejä, on kyseessä Satuhäät.
***
Heip.

aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: