Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillismatkatoimiston viikkoreissut myydään tässä seuraavaksi.
***
Ilmeisesti ensi viikko tietää sitä, että moni karistaa hiihtoloman kunniaksi kotipitäjän tomut hetkeksi jaloistaan.

Koilliskulmassa harvemmin on talvilomaa ja passikin vanheni jo vuosia sitten, vaan ei vähä mitään. Lähimatkailun sanansaattajana toimimista voi jatkaa ja lähimatkailussa parasta on se, että kohteen voi valita vaikka miten päättömästi.

Esimerkki löytyy parin viikon takaa lauantailta. Loppuperhe lähti jo aamusta omiin yönylirientoihinsa ja käytettävänä oli viikonloppu sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Jotenkin mieleen oli jäänyt armeija-ajalta Pyhärannan Reila. Siellä pidettiin leiri, ja muistissa oli rantakaistale, palelu merivalvontatornissa ja se, että konekivääriammunta ei ollut oma laji.

Vähällä selvisi, että Reilan alueelta on armeija lähtenyt, paikan omistaa Metsähallitus ja sikäläisen kyläyhdistyksen toimesta on rakennettu retkeilyyn liittyvää tarpeellista kuten luontopolkuja, huusseja ja muuta.
Siispä isolle kissalle ruokaa ja nokka kohti Vakka-Suomea. Turhaa ajelua pitäisi vältellä, mutta tuommoisten juuri koskaan käymättömien seutujen luotaaminen virittää tiettyyn lomaoloon, vaikka varsinaista päämäärääkään ei olisi.

Tällä kerralla sitä paitsi oli. Jotain sitä muistaa 21 vuoden takaa oikein: pikkutie retkipaikkaan tosiaan kääntyi kyläkaupan kohdalta. Ellen väärin muista, armeijan kuljetus pysähtyi leirille mennessä kaupalla ja salmiakkivarastot sai täydennettyä. Nyt kauppa on historiaa.

Kohta vastaan tuli muutama puinen rakennus rantaan johtavan tien varrella. Muistikuva oli, että armeijalla oli jokin talo, missä silloinen viestiporukkamme päivysti. Olisiko se tämä tässä tien vieressä. Ja oliko siinä silloin tuommoinen pitkä rakennus pihapiirissä. Ei kun auto parkkiin tyhjillään olevien rakennusten väliin ja kuikuilemaan. Vähä kerrassaan muistikuvat joko alkoivat vahvistua tai sitten tapahtui valemuistonakin tunnettu ilmiö: kun itselleen oikein uskottelee, muistaa jossain olleensa vaikka ei olisikaan. Kohta sitä oli jo ihan varma, että joo-o, täällä sitä tuli silloin muutama yö nukuttua.

Yhtä kaikki tärkein eli ranta on hieno: Selkämeren rannalla ison veden tuntu on erilainen kuin sisäsaaristossa. Rantoja pitkin pääsee kävelemään useamman kilometrin tai lyhyemmän välin. Tällä kerralla railakas tuuli piti huolta siitä, että valittua tuli se lyhyempi.

Toisaalta kyse ehkä oli pukeutumisesta: talvitakki ja pitkät kalsarit eivät viimaa torjuneet, mutta lainelautailuporukka mietti merelle lähtemistä rannassa eikä se sakki varsinaisesti kerrospukeudu harrastaessaan.

Paluumatkalla eri reitillä sopi ihmetellä rakennuskantaa ja vanhoja kyliä.

Kansalaisvelvollisuuden lisäksi ituja retkeilyyn voi hakea vaikka lukemisesta, mikä kannattaa aina. Wallanderien Ystad on vielä käymättä, lähinnä listalla on Tommi Kinnusen Pintti -romaanin tapahtumapaikka eli Nuutajärvi. Sitä tässä nyt ei kuitenkaan haeta, että ensin luetaan dekkareita ja sitten päädytään tutustumaan vankeinhoitolaitoksen tiloihin sisältäkäsin.

Kinnusen väärintulkintaa ja ajantuhlaamista olisi sekin, että koko loma menee pintti nenän alla.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: