
Noin kahden tuhannen oppilaan, opiskelijan ja päiväkotilaisen Kastellin monitoimitalo Oulussa on toiminut syksystä 2014 lähtien. Kesälomien alkamisen myötä rakennuksen piha on hiljainen.
Perniöön kaavailtu uusi yläkoulu-lukiorakennus on huolettanut osaa vanhemmista, mutta onko huoleen syytä? Kaksi rehtoria ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja muualta Suomesta kertovat, ettei isoissa koulukomplekseissa ole havaittu ongelmia edeltävistä peloista huolimatta.
Salon opetuslautakunta päätti kokouksessaan toukokuun loppupuolella esittää Perniön yhtenäiskoulun tilaongelmien ratkaisuksi uuden koulurakennuksen rakentamista yläkoulun ja lukion käyttöön alakoulun tuoreen koulurakennuksen viereen.
Opetuslautakunnan esitys synnytti huolta Perkkarissa ja Salon Seudun Sanomissa julkaistujen mielipidekirjoitusten muodossa paikallisissa vanhemmissa ja lukiolaisissa.
Vanhempia huolettivat lieveilmiöt ja haittavaikutukset pienempien oppilaiden kannalta, mikäli he kävisivät kouluaan isompien oppilaiden kanssa samassa rakennuksessa.
Huolet eivät ole poikkeuksellisia. Poikkeuksellinen ei myöskään ole hanke rakentaa suurempi koulukokonaisuus, vastaavia on rakennettu ja rakennetaan eri puolille Suomea.
Yksi niistä on vuonna 2014 Oulussa avautunut Kastellin monitoimitalo, jossa on lapsia aina päiväkoti-ikäisistä lukiolaisiin.
Kastellin monitoimitalon johtajana sen kymmenvuotisen taipaleen ajan toimineen Timo Salmen mukaan pelkoja oli ilmassa ennen muuttoa, mutta lieveilmiöitä ei ole uudessa koulussa havaittu.
–Oli paljonkin pelkoja, että jäävätkö alakoululaiset ja pienet oppilaat isompien jalkoihin. Ne olivat täysin turhia. Pelot olivat ennemmin aikuisten pään sisässä, lapset ovat olleet sinut heti ensimmäisestä päivästä lähtien, myös Kastellin koulun rehtorina toimiva Salmi sanoo.
Kastellin vanhempaintoimikunnan Tero Suutari kertoo olleensa itsekin huolissaan ison koulun ongelmista esimerkiksi päihteiden muodossa.
Vuoden vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana ollessaan hän ei kuitenkaan ole kuullut mitään mainintoja lieveilmiöistä. Hän kokee, että esimerkiksi vapen kaltaiset ongelmat liittyvät muihin yhteyksiin, kuin kouluun.
Kokoluokaltaan Kastellin monitoimitalo on eri luokkaa kuin Perniön koulukompleksi tulisi olemaan.
Perniön yhtenäiskoulun ala- ja esikoululaisten oppilasmäärä on Salon kaupungin sivujen mukaan noin 250, yläkoulussa ja lukiossa on taas rehtori Juha Vuoriston mukaan oppilaita noin 230. Kastellin monitoimitalon johtaja Salmen mukaan kyseisen talon lapsi- ja oppilasmäärä yhteenlaskettuna on taas noin 2000.
Suunnittelu nousee myös esille tärkeänä tekijänä, kun soittaa Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rehtori Jukka Silvolalle.
Uudessakaupungissa on valmistunut helmikuussa monitoimitalo Wintteri, jonne Uudenkaupungin yhtenäiskoulu ja lukio siirtyvät yhdessä Kalannin yläkoulun kanssa täysimittaisesti ensi syksynä. Yhteensä talossa tulee olemaan noin tuhat oppilasta ja päiväkotilaista.
Talossa ollaan perustavanlaatuisen valmistelun jälkeen tyytyväisiä. Silvola korostaa, että lapset ja nuoret ovat yllättävän fiksuja, kun heille antaa oikeanlaiset pelisäännöt.
Koko juttu 19.6. painetussa ja digi-Perkkarissa!