Skip to main content

Nälkään nääntymättä

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkokampanja julistetaan tässä seuraavaksi.
***
Sehän taas tulee tuo Nälkäpäivä. Siitä jotenkin viimeistään tietää syksyn alkaneen, kun näkee ruskaisena perjantaina töistä lähtiessään tonkat kadunkulmassa.

Keräyshän kokoaa varoja katastrofirahastoon, josta heltiää ensiapu esimerkiksi tulipalon uhreille. Paljolti en osaa moittia kampanjaa, vaikka moni on viime aikoina antanut koko punaiselle ristille kovaa kritiikkiä ja tässä hommassa menevät monesti iloisesti sekaisin puurot ja vellit.
Ja tämä jos mikä on sanontana tässä kohtaa sopiva. Jotenkin tuli tuossa nimittäin nostalginen olo, kun selailin vähän vanhoja kampanjamateriaaleja.

Nälkäpäivähän on tempaus, jonka 1980-luvun puolivälissä koulunsa aloittanut muistaa vanhastaan. Kolme vuosikymmentä sitten kerättiin rahoja ennen muuta Afrikkaan ja sen mukaista oli kuvastokin: epäselväksi ei ajan koululaisillekaan jäänyt, että Afrikan lapsilla on nälkä. Paljon muutakin saattoi puuttua. Kamalasta aiheesta tehtiin todella tyylikkäitä julisteita, kun asiaa jälkikäteen katsoo. Jos tällaisesta asiasta nyt saa ilakoida.

No, ulkomaille menee osa keräystuotosta ja näkyypä tämä vielä kuvastossakin. Silti materiaalia silmäillessä tuntumaksi jää silti, että painopiste on muuttunut: isosti näkyvät kuvissa kerääjät ja järjestön väki ja joskus joku julkkiskin, eivät vain he joille kerätään.

Yhtä lailla mielessä on se, että yhteiskunta otti aikoinaan osaa keräykseen Nälkäpäivä-vellin avulla. Koulussa pisteltiin yksi päivä velliä ja ilmeisesti päivän ruokabudjetista näin säästetty osa ohjattiin keräykseen.
Kun tässä nyt koulun kasvisruoka- ja puuropäivät ovat ilmeisesti mahdoton asia monelle nykyihmiselle, niin tekisi kyllä mieli haastaa joku muistamaan: purnattiinko vellipäivästä joskus vuonna 1987 yhtään, ainakaan vanhemmat. Kun itseään peilistä katsoo, voi huomata, että minkäänlaiseen nääntymiseen päivä velliä ei johtanut.
***
Kaiken kuivan jälkeen on saatu muuten sadettakin – juuri sitä, minkä puute aikanaan keräytti Afrikan lapsille ruokaa.

Tässä on muitakin puolia. Taannoin vanhassa talossa avasin hanan ja lasiin tuli aluksi ihan ruskeaa vettä.
Uskottava se on. Kosteaa on, jos vesikin ruostuu.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: