Skip to main content

Muovipotun uusi elo

Tervepä terve. Toimituksen koillistilin viikkokorot lasketaan tässä seuraavaksi.
***
Onhan nimittäin niin, että kuuma heinäkuu oli talousmielessä mitä parhain. Ilmastointilaitekauppiaille ja meille muillekin. Ruokalaskua ei juuri kertynyt, kun viikkokausia päivällispuoli kuitattiin kolmella tomaatilla, kahdella tuumalla lenkkimakkaraa ja jälleen yhdellä litralla vissyä.

Kolikon kääntöpuolella on lisäksi se, että puuvajan nurkkaan on säkeissä kumuloitunut pieni omaisuus. Hanavettä olisi voinut litkiä koko loman, vaan tietysti oheen tuli ostettua toinenkin kottikärryllinen kuplavesiä ja limppareita. Ja kas; nytpä on tyhjien pullojen ja tölkkien muodossa pesämunaa kerrakseen.
***
Puuvajat ja kellarithan ovat muuten varsinaisia aarreaittoja. Niihinhän ei koskaan taltioida roinaa, ainoastaan hyvin tärkeää tavaraa ja sellaisia kapineita, joista voi tulla jopa keräilyesineitä. Ainakin omassa mielikuvituksessa.
Keräilytavaraa ainakin meillä päin ovat olleet lähinnä vanhat maalipurkit ja akut. Kiertävä ongelmajätekeräys on ottanut talteen toisenkin purkin.

Noin muutenhan nämä tyhjät muovipullot ovat malliesimerkki. Ensinnäkin siitä, että muovipullojen ei tarvitse olla ympäristöongelma: suomalainen palautusjärjestelmä on varsin yliveto.
Ja toiseksi siitä, että mitä arkisempi kapine, sen enemmän sillä on kysyntää. Miljoonalaatikon ruuveille, narunpätkille ja kangaskasseille on käyttöä enemmän kuin uskoisikaan ja yhtä lailla tyhjiä, kierrekorkillisia muovipulloja on oltava muutama kaapin perillä. Tämän huomaa, kun pitäisi saada äkkiä jostain vesipullo mukaan fillarilenkille tai hakkuupölkyn juurelle tai astia ranskanperunoiden paistorasvan kiikuttamiseksi roskiin tai muuta. Jos joku nyt huomauttaa pullosäkistä kuistilla, niin harrastustarvikkeita ne vaan.
***
Sitten on tämä elinkeinoelämä. Startup-yritystä ja muuta riittää. Ilmeisesti toimialat ovat nykyään aika lailla monipuoliset. Joku tuossa todisti nähneensä kaupungilla ihan suojatien kohdalla yliajoyrityksen.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: