Skip to main content

Metkat tulokset

Tervepä terve. Toimituksen itäikkunan viikkokynttilä sytytetään tässä seuraavaksi.

***

Itsenäisyyspäivän katkaisema viikko on samalla kahdenlaisten tarinoiden viikko.

Ensimmäiset ovat vuosikymmenien ajalta tuttua asiaa. Parin välivuoden perästä kutsuttiin presidentinlinnaan monen lajin taitajat kuten esimerkiksi taiteilijoita, urheilijoita, poliitikkoja ja kaikenmoisia talousihmisiä.

Yhtä kaikki kyse on vallankäyttäjistäkin, kun nimilistaa katselee.

Ohjelma on sukua oikein huonolle, mutta kalliille uutuussarjalle: juonta ei voi kehua, mutta esiintyjät ovat nimekkäitä. Sohvaparlamentissa tuli jälleen pidettyä kirjaa siitä, montako vierasta on tullut jututettua ja pohdittua, mitä itse pukisi päälleen, jos kutsu kävisi. Mitä kirjavampaa, sitä vähemmän erottuu tungoksessa rinnuksille pudonnut tartaletti.

No, valtaa käyttää monikin taho kuten internetin hakukone Google. Sehän on metka keksintö; tehokas, mutta omapäinen. Algoritmiksi kutsuttu ominaisuus päättelee, mitä hakija milloinkin on vailla ja sen mukaan muokkautuvat hakutulokset. Omalla tietokoneella tulee samalla hakusanalla eri rivi tuloksia kuin naapurin masiinalla.

Yhtä kaikki näitäkin tarinoita on tässä käyty läpi, hakukoneyhtiö kun julkisti listan siitä, mistä asioista on Suomessa tietoa netistä Googlen avulla haettu. Kärkipäässä ovat esimerkiksi Ukrainan sotaan liittyvät kysymykset, sähkön hinnan kehitys ja Haminan mursu. Hämmentävää kyllä, aiheet eivät ole iloisia mutta sitäkin ilahduttavampia. Tarkoitan, että niissä näkyy joku kiinnostus maailmanmenoon.

Vaan voi, jospa ei olisikaan algoritmi vain koneäly, rivi siruja ja muuta elektroniikkaa. Sitä ei tee mieli yrittää jallittaa samoin kuin jos hakutulosten takana olisi rivi huumoriveikkoja. Olisihan tuo hauska nähdä, mitä tulee vastaukseksi, jos tolkuttomia hakee. Joka tapauksessa tulosten joukossa voi olla silkkaa puutaheinää, jota verkko on pullollaan.

Yllättävän ilahduttavia ovat ne hetket, jolloin tajuaa, että verkosta ei löydy kaivattua tietoa, vaan on pakko esimerkiksi sukeltaa arkistoon, lampsia kirjastoon tai soittaa jollekulle. Uskoo ken haluaa, mutta näitä tilanteita tulee vastaan usein. Takavuosien tieteissarjassa tuumattiin, että totuus on tuolla ulkona ja näinpä se on. Ikkunaruudun takaa löytyy paljon sellaista, mitä tietokoneen ruudun takaa ei kannata yrittääkään etsiä.

***

Sitähän on monenlaista ruokasuunnitelmaa, mitä tulee tämän ajan juhliin. Näkyipä itsenäisyyspäiväkin olevan monessa pirtissä paremman appeen päivä.Tietysti inflaatio tekee osansa tarjoomuksiin. Joku jutteli, että keksien kanssa on tarjolla sitä sellaista minihomejuustoa.

***

Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: