Skip to main content

Maailma muuttuu

14.7.202225 heinäkuun, 2022Tähdellistä

Kesäisen viikon terveiset toimituksesta.
***
Pääsin tällä viikolla ihailemaan Perniön uuden koulurakennuksen viimeistelyä. Uusi koulu tarjoaa varmasti oppilaille hienon oppimisympäristön. Opetus ja koulumaailma on muuttunut paljon siitä, kun itse olin lapsi 90-luvulla.
Perniön uudessa koulussa kaikissa luokkatiloissa on sopivasti väljyyttä ja lisäksi kouluun on rakennettu tiloja myös pienryhmätoimintaa varten. Toisin oli omassa lapsuudessani, kun luokkamme kolmekymmentä oppilasta laitettiin tiiviisti istumaan samaan sumppuun. Jos hälinässä keskittyminen oli vaikeaa, sille ei voinut mitään.
Pahimmille häiriköille löytyi tilaa rehtorin kansliasta ja ongelma oli ratkaistu.
***
Muitakin eroja löytyy. Piirtoheittimet ja liitutaulut jäävät historiaan, kun tilalle on tullut telineitä tableteille ja suuria television näyttöjä. Liitutauluille oli kätevä kirjoittaa viestejä kavereille ja opettajalle. Opettaja osasi käsialasta tunnistaa, kuka oli kirjoittanut vitsejä taululle. Mitähän tämän perinteen tilalle keksitään?
***
Kierroksen aikana selvisi, että kouluun on rakennettu useampi sisäänkäynti. Ainakin omassa nuoruudessani kouluun tahdottiin jäädä sisälle viettämään aikaa ja juosta opettajia piiloon. Varsinkin talvella opettajilla riitti työtä, kun he etsivät nuoria ympäri koulua. Kun sitten nuoret saatiin ulos välitunnille, tasainen jono jatkoi matkaansa kulman taakse tupakkapaikalle. Opettaja kävi välillä kierroksen aikana kurkkaamassa, mitä kolttosia kulman takana tehtiin. Perniön uudessa koulussa valo tulvii sisään ikkunoista. Tämän vuoksi opettajat näkevät hyvin ulos, mitä missäkin nurkassa puuhaillaan. Voi olla, että oppilaille tulee ikävä sellaista koulua, jonka seinien taakse pääsi katseilta piiloon.
***
Eikä tässä kaikki ihmettely. Siellä missä minä kävin kouluni, oli isot vessat, joihin mahtui lauma lapsia viettämään aikaa. Suuressa tilassa oli vessakoppeja, joihin pääsi sisälle myös oven alta. Yksityisyys oli silloin vieras käsite. Nyt uudessa koulussa on kunnolliset yksilövessat. Vaikka kyllä niihinkin väkeä saadaan mahtumaan, jos käytetään kekseliäisyyttä.
***
Samalla kun tässä ihmettelen eroja oman lapsuuteni ja nykyajan välillä, täytyy todeta, että erot eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Oma äitini ei esimerkiksi muistele, että kaikki lapset olisivat halunneet tunkea samaan vessaan pelleilemään. Ulkohuusseihin ei ollut tunkua kuin todellisen hädän hetkellä.
***

maria.vakkuri@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: