Skip to main content

Limumiehen perintö

Tervepä terve. Toimituksen itäjulkaisun viikkosivut painetaan tässä seuraavaksi.
***
Sitähän ei tahdo saada mielestään joitain tyyppejä millään. Kuten Mikael Agricolaa, jonka päivää eli suomen kielen päivää vietetään tänään.

Tämä kielihän on loistava leikki- ja työkalu.
Ja samoin kuin timpuri voi murehtia pakettiautoon yöksi jättämiensä sahojen ja naulaimien turvallisuutta, tulee täällä huolestuttua siitä, miten käy kielen.
Kylmään rautaan sitä ei sovi painaa, mutta joskus tuntuu takamuksen ympärillä kylmä rinki, kun kielen kehitystä katselee.

Sanavalinta on harkittu: kieli väistämättä kehittyy, mutta sen rikastumisesta en olisi varma. Ennemmin tulee mieleen hölmöläisten peitonjatko eikä nyt muuten puhuta lukutaidosta vaan sanavalikoimasta. Paljon poistuu, tilalle tulee englantia. Siitä on vaikea kyynisemmänkään vääntää vitsiä, jos Helsingissä ei saa pullakahveja tilattua suomeksi tai urheilumaailmassa todetaan kahden joukkueen olevan ”iivenissä”. Vähemmästäkin on silmistä katkeillut suonia.

Tai sitten tässä ollaan autuaasti muumio, kun omaan suuhun sopivat sellaiset jo arkikielestä poistetut sanat kuin kuulas tai vaikea.

No, jokaisella meillä on historiamme, mitä kieleen tulee. Tämäkin palsta kun ammentaa pakinapalstoista vuosikymmenien takaa. Silloin oli pakinoita niin aikakaus- kuin sanomalehdissäkin ja niitä kelpasi omituisen ipanan lukea, vaikka kaikkea ei ymmärtänytkään. Nykyään pakinat ovat harvassa ja kolumnit taajemmassa. Niin kuin tätä elämää nyt aina pitäisi niin kauhean totisesti ottaa. Riittää että se sitä joskus on.

***
No, onpa ilonaiheitakin. Joskus olen purnannut tietokilpailujen puutetta telkkarissa ja radiossa. Tilanne ei ole häävi vieläkään, mutta sunnuntai-iltojen ohjelma Sanansaattajat tarjoaa sopivaa verryttelyä, yleensä hyvät naurut ja vähän nippelitietoa. Ja en aio selittää, mitä tarkoittavat purnata, häävi tai radio.

Yhtä kaikki ohjelmassa pitää osata selittää eri-ikäisten sanojen alkuperää ja merkitystä. Siinä viimeistään huomasi kummallisuutensa: särä tai hirsutismi ovat helppoja, mutta 30 vuotta nuorempien arkikielen ilmaisut, usein lyhenteet, menevät pieleen.

Tämähän tietysti on työllisyyspoliittinen kysymys. Jos sanavarasto yhtäältä köyhtyy, miten käy työkseen edelleen kirjoittavien saati niiden kaikkien ihanien kirjojen, jotka jo on kirjoitettu. Se on jo tuplajättipotti, jos ei jakseta lukea eikä lisäksi ymmärretä sitäkään vähää,mitä on luettu.

Kirjaston jonojen lyheneminen on tässä kohdassa laiha lohtu; aina sieltä sen viikottaisen repullisensa on saanut tähänkin asti hankittua.

Eipä sillä. Sanavalinnoista voi päätellä paljon siitä, kuka äänessä on.
Esimerkkejä tulee tässä.
”Huikeeta, ihan uskomatonta” : sisustusohjelman hysteerinen juontaja nähdessään valkoiseksi maalatulla seinällä beessin boordinauhan.
”Haastava tilanne”: kuka vaan nykyajan somehorisija, jolta vouti vei asunnon ja naapuri puolison ja syyhykin vaivaa.
”Viherpiiperö”: uhoaja tai öyhö, ei kannata ottaa vakavissaan.
”Kaveri oli pelipäällä”: jääkiekkoilija erätauolla vastustajasta tapeltuaan hetkeä ennen kaukalossa niin, että hampaita lakaistaan jään pinnasta edelleen.
”Istutko tukevasti”: autokorjaamoyrittäjä soittaessaan asiakkaalle kertoakseen korjauksen hinnan.

Noin muuten edessä ovat kohta täällä etelässä jo toukotyöt. Agricolan nimihän ei viittaa tummaan limuun, jota agrikulttuurin harjoittaja siemailee.

Ja mitenhän käy sanaristikoiden: jäävätkö ne meidän pappojen hommaksi ja entä, kun meitä ei enää ole. Se se on kohtalokas harrastus sekin; pistää miettimään synonyymejä ja uusia yhdyssanoja. Voi miettiä esimerkiksi, kävikö hölmösti käyttäytyvälle käytöstapaturma tai keskustellaanko oikein vuolaan joen veden kulusta virtapiirissä.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

 

 

Jaa artikkeli: