Skip to main content

Liikkeen muuttoliike

Tervepä terve. Toimituksen koilliskatsomon viikkokritiikki annetaan tässä seuraavaksi.
***
Tositelevisiohan on päivän sana. Äärimmilleen ajatus on viety Ylen ohjelmassa Sohvaperunat, joka on nyrjähtäneisyydessään mainio.
Ohjelmassa seurataan eri puolilla Suomea televisiota katsovia ihmisiä ja ennen muuta kuullaan heidän kommenttejaan ohjelmista. Draaman kaarta ei ole, mutta onpa muuta lohdullista.

Tarkoitan tietysti sitä, että kaikenlainen huuhaa saa sohvaperunoilta jyrkän tuomion. Viime viikolla tuhistiin väheksyvästi tietokilpailun tekodramatiikalle, viihdeohjelman kelvottomuudelle ja parisuhdeohjelman puutaheinää oleville puheille. Turkulaiskaksikko todistaa, että tietty lakoninen ylenkatse on edelleen entisen pääkaupungin leipälaji.

Ohjelmaa seuratessa tulee mieleen, että jonkun peräämä tolkku elää sohvannurkissa maakunnissa.
***
Korvaan otti radiomainos, missä autoliike kertoi muuttaneensa paikkakunnalta toiselle.
Muuton logistiikka jäi mietityttämään. Siinä saa toisenkin illan ahkeroida, jos vaikka kolmenkin myyjän porukka ajaa sarjassa autoja vanhalta myymälältä uudelle. Jahka sisältä on 50 autoa sompailtu uuteen paikkaan, on edessä hauskin homma eli pihassa hangen alla seisovien vaihturien herättely ja sitten nekin pitäisi jonkun jaksaa ajaa naapuripitäjään.

Toisaalta vaikuttaa siltä, että tämä on sellainen puuha, johon vasta kortin saanut jälkikasvu olisi helppo nakittaa, etenkin jos lupaa että siellä on joku vähän menevämpikin peli joukossa.
***
Iltapäivälehden lööppi kertoi alkuviikolla jonkun fitness-tyypin menettäneen muistinsa urheilun seurauksena.
Tämä toki on ennen muuta menestyneiden urheilijoiden ongelma. Mestaruusjuhlat ovat vieneet monelta muistikuvat pitkältä ajalta.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: