Skip to main content

Lepolan siiderille kultaa Norjassa, Hallonmäkeen hopeaa

 

 

Perniön Ylönkylässä toimivan siideripanimo Lepola Drinksin ”Lepola Hoppy Hopped Cider” on voittanut kultaa Norjassa järjestetyssä kansainvälisessä kilpailussa.

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Nordic International Cider Awards -kisaan osallistui 241 siideriä 13 maasta ja 91 tuottajalta.  Suomesta kilpaili 20 siideriä seitsemältä tuottajalta.

Voittajajuoma on puolikuiva, australialaisella humalalla maustettu omenasiideri.  Australia-yhteys löytyy tuotteesta muutenkin:  Lepolan yrittäjäpariskunnasta Aaron Brownie on syntyperältään australialainen.   Hän pyörittää panimoa yhdessä vaimonsa Emmi Brownien kanssa.

Asiasta kertoi ensin olutposti.fi  

Perniöön tuli lisäksi hopeaa sekä Lepolaan että Hallonmäen siideripanimoon, joka sai mitalin puolikuivasta Kuori-siideristään.  Panimon mukaan kuori on  yhdistelmä keeving- sekä maserointimenetelmillä valmistettuja siidereitä, jossa omenan kuori on olennainen osa valmistusprosessia.

Lepolan siidereistä kaksi sai hopeamitalin.

Toinen kultaa Suomeen tuonut tuote oli ylistarolaisen Pirulan helmen valkoherukkasiideri.

Lepolan tuotteet menestyivät kesällä myös  kesällä Suomen paras siideri -kilpailussa. Se järjestettiin kesäkuussa Perhossa ja palkinnot jaettiin Suuret oluet, pienet panimot -festivaalin avajaisissa.

Muokattu 15.11. klo 10. Korjattu viimeiseen kappaleeseen kilpailun nimi. 

Jaa artikkeli: