Skip to main content

Lautakunta liikkuvan hammashoitolan kannalla

Eteläisen Salon hammaslääkäritilanteeseen saattaa olla tulossa ensiapua liikkuvasta hoitoyksiköstä.

Salon sosiaali- ja terveyslautakunnalle esiteltiin keskiviikkona neljä eri vaihtoehtoa.  Päätösesityksessä ehdotetaan ratkaisuksi kahden liikkuvan hoitohuoneen vaihtoehtoa niin, että toiminta voisi alkaa jo kesästä.  Liikkuva hoitola palvelisi myös Moision hammashoitolan remontin ajan väistötiloina.  Ensi vuodelle pitäisi tämän toteutukseen varata 25 000 euron ylimääräinen määräraha.

Taro Turtiainen (vas) esitti asian palauttamista vielä uudelleenvalmisteluun niin, että olisi selvitetty kiinteän ja kattavat palvelut tarjoavan hoitolan perustamisen edellytykset.  Katihanna Heikkinen (kesk) kannatti esitystä, mutta äänestyksessä ehdotus hävisi 9-4.

Taustalla on juuri Heikkisen käynnistämä kansalaisaloite palveluiden palauttamiseksi Perniöön.   Lautakunta päätti keskiviikkona katsoa aloitteen loppuunkäsitellyksi samalla kun se hyväksyi esityksen siitä, että liikkuvien hoitohuoneiden malli on se, jolla voidaan edetä.

Jaa artikkeli: