Skip to main content

Tervehän terve.
Toimituksen lounaissiiven pätkäsorvaamo toimii lomien jälkeen täten jälleen.
***
Lähi on päivän sana. On lähipalvelua ja lähihoitajia ja sellaista.  Viimeiset neljä viikkoa on tullut oltua muun muassa melko lähiruokaihminen.

Kemiönsaaren annilla pääsee alkuun. Kun pataan nakkaa Dragsfjärdin tomaattia, sipulia ja paprikaa, kemiöläisperäistä kesäkurpitsaa ja oman pihan basilikaa, ollaan voiton puolella. Merisuolankin voi kuvitella läheltä kuivatetuksi. Tarveaineista vain pippuri tunnetusti kasvaa jossain pitkällä.  

Rysään käyneiden ahvenien koosta ei sen enempää, kun ette kuitenkaan usko.  Muista lähiverkoista en tiedä mitään, neljä viikkoa meni internetittä ja nyt oikein harmittaa, kun sen kanssa joutuu vehtaamaan.
Sieniä on lähes Hangon leveysasteilla yhä niin, että kantarellia ja tattia pukkaa sen, minkä jaksaa kerätä.  
***
Puhumattakaan lähikulttuurista.  Loman saldo on alun kolmattakymmentä luettua kirjaa ja laiska kun olen, valtaosa oli dekkareita.

Jonkinmoinen oivallus oli olevinaan, että Kemiönsaaren etelälaidan saarella on helppo lukea lähikirjallisuutta. Alkajaisiksi tuli pisteltyä muutama Matti Remeksen kirja, ja näitä naputellaan kai pitkälti Hangossa, näkömatkan päässä siis.  Välipalana meni taalintehtaalaista tuotantoa, Juha Ruusuvuorta nimittäin. Edelleen näkömatkan päästä. 

Loppuviimeksi lukuun löytyi Hiittisissä asuvan Eppu Nuotion dekkarisarja, missä on mukavasti omanlaisensa maku.  Melkein näkömatkan päästä tulee sekin.
***
Kesäkauden rauhanrakentajan palkinnon saa rantojemme oma jussipaita eli kyykäärme.

Olen joskus raportoinut tässä elämästä perheessä, johon kuuluu myös hyvin karvainen kissa.
Otus talvikauden ajan muistuttaa pakasteseitillä käyvää paimentolaismattoa jossa on jalat nurkissa. Kesäloma ja ulkoilu kuorivat turkin sisältä esiin ahman vertaisen pedon, joka tuo  nähtäväksi kitakaupalla linnunraatoja ja muuta.

Lomailona oli oman kissan lisäksi hoitokissa. Normaalisti näiden välillä on sananmukaisesti kissanhännänvetoa  ja jopa suoranaista toraa saattaa esiintyä.

Yhtenä aamuna oli toisin. Rantakivikosta näkyi polulle vain kaksi pystyä kissan häntää. Suurta päättelykykyä ei tarvittu sen aavistamiseen, että meneillään on  jotain kyseenalaista.  
Lähemmäs päästyä selvisi kaikki, sähinä kiven takaa oli aikamoista. Kyy se siellä, ja molemmat kissanrötköt kerrankin yksissä tuumin, onneksi hyvän matkan päästä, sohivat kohti matelijaa.
Kissat tottelivat kerrankin oikuttelematta poistumiskäskyä ja säntäsivät kauemmas seuraamaan tapahtumien kulkua.
Kaikki kunnia kyylle, mutta saunapolulta tai pihalta sen minäkin poistan.

Ei muuta kuin karahkan ja saappaiden hakuun ja takaisin kivikkoon käärmeenhäätöön.

Luulisi, että armeijalle kelpaa sen vihreän sijaan myös mustavalkea kuviointi, siksi hyvin se naamioi.  Seisoin sohimassa hyvän tovin ja arvelin matelijan jo kaikonneen.  Mitään ei näkynyt. Yhtäkkiä aavemainen kohina kuului hyvin läheltä.  Nytpä otti käärme silmään.
Siinä kuulkaa permanentti oikenee, kun 2000-luvun missiä hiukan paksumpi matelija kohottaa itsensä iskuasemiin ihan vieressä. Saappaat jalassa eli ei, tottumattomalle elikko on herkästi ihan liian lähellä.

Kesän akrobatiapalkinnon saan itse, loikka suorilta jaloilta takaviistoon ison kiven päälle oli uniikki suoritus.  Voin vaikka vannoa kissojen nauraneen verannan kaiteella.
Jaa niin, käärme? Otti ja lipui jonnekin sellaisella vauhdilla että tätä luettaessa se lienee Jurmon paikkeilla. Kannattaa pitää varansa, pulleudesta päätellen otuksen laskettu aika on lähellä.
***
Ei sillä, ettei lomaa voisi pitää onnistuneena.  Sen tarkoitus kai muun hyvän lisäksi on virkistää ja piristää.

Niin kai sitten. Vai mitä siitä voi päätellä, että viimeisenä yönä ennen töihin paluuta ei nukuttanut yhtään.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: