Tervepä terve. Toimituksen itämaaliviivan viikkoylitys tehdään tässä seuraavaksi.
***
Ajat ovat muuttuneet.
Muistan, miten ammoin 1990-luvulla yläasteella eräs opettajista vei koko luokkansa lähimmän koulussa olleen telkkarin ääreen, kun jossain merkittävimmissä hiihtokilpailuissa oli tulossa päämatka.
Ehkä takana oli ajatus yhteishengen nostatuksesta, ehkä silkka polte saada nähdä hiihdot itse. Yhtä kaikki tämä ex tempore -kisakatsomo saattoi monen mielestä voittaa matikantunnin.
Nyt on toisin ja helpompaa. Jokainen voi katsoa kisoja pulpetissa kännykällään ja opettaja tabletiltaan katederinsa takana eikä kenenkään tarvitse vaivalloisesti suksia vastaanottimen ääreen ruokalaan.
No, hiihdetty on joka tapauksessa. Paikalliskytkös käynnissä oleviin MM-kisoihin oli vanhimmassa Vuorisen veljeksessä, jonka kisat pilasi sairastelu.
Toipilaana ei tunnetusti jaksa juuri mitään, saati hiihtää lujaa, joten lopputulos on ymmärrettävä. Valtava harmi tämä tietysti on, kun tietää näitäkin kisoja varten tehdyn pohjatyön määrän. Muu alle odotusten suoriutunut porukka ei oikein voi syyttää pöpöäkään.
Tällainen puolilaiska kotikokki ja keittiöpsykologi kääntäisi katseen kohti ruokahuoltoa.
Sitähän tässä on puhuttu mennen ja tullen, että syömisen pitää olla hauskaa ja ruoan iloista. Kisojen alla otti silmääni juttu maajoukkueen kokista ja tekstistä jäi mieleen maininta siitä, että kisapäivinä menee kanaa ja riisiä, mikä tietysti kuulostaa lähtöjään vähän ilottomalta.
Ennen oli toisin tämäkin. Nostalgisointiin taipuvainen muistaa vielä Lahden MM-kisat vuodelta 2001. Varsinaisten suoritusten sijaan paremmin muistetaan jälkipyykki eli doping-käryt. Selityksiä oli ilmassa enemmän kuin Seppo Hyrkäksen hervottomassa hätävalehtelun käsikirjassa.
Ja tästä kyllä ammennettiin: muistan käyneeni tuolloin jopa synttäreillä, joissa juhlien teema ja somistuskin oli revitelty dopingista. Varhaiset meemintekijätkin saivat kisoista aineksia piruiluun.
Että jos iloisista eväistä puhe, niin siinä sitä oli jälkikäteen ajatellen hilpeä soppa.
***
Muunkinlaisia kisoja on käyty. Nyt jo tiedetään, kuka Suomesta lähtee UMK-finaaliin myöhemmin keväällä ja valinta jotenkin ilahduttaa; eipä ole liian totista ainakaan. Ei kai noita kemuja muulla mittarilla kannata arvioidakaan kuin että onko reippaasti kieli poskessa vai tikahdutaanko omaan tärkeyteen, mikä on toisella tavalla koomista.
Sehän on jo perinne, että menestymiseen noissa kekkereissä tarvitaan enemmän yleisö- kuin lauluääniä.
Kunhan tässä nyt itse pysyisi perässä uusien artistien tulvassa. Liverpooliinhan lähtee esiintyjä, joka käyttää nimeä Käärijä.
Ja vasta, kun tässä on ehtinyt sisäistää sen, että Agentsin solistina kävi välissä tämä Käärijäinen.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
