Skip to main content

Lääkäritilanteessa näkyy valoa

Eeva Söderman on tyytyväinen, että Perniöön saatiin uusi lääkäri.

Perniön terveysaseman lääkäritilanne on parhaillaan vähän parempi kuin keväällä ja kohenee näillä näkymin vielä syksyä kohti mentäessä.
Asemalla on parhaillaan töissä kolme lääkäriä; yksi kokoaikainen ja kaksi osan viikkoa Perniössä työskentelevää lääkäriä eli yhteensä käytettävissä on kahden lääkärin työpanos.
–Tilanne on parhaillaan hyvin kohtuullinen, jos ei vielä hyvä, tiivistää terveyspalveluiden johtaja Petri Salo.

Perniön terveysasema on kärsinyt lääkäripulasta pitkään ja ainoa vakituinen lääkäri ilmoitti keväällä jättävänsä työnsä. Petri Salo kertoo, että rekrytointilisän avulla kaupunki sai palkattua asemalle vastaavan lääkärin.
–Vastaava lääkäri on ihan olennainen asia. Päivittäisjohtamisen on oltava paikan päällä, Salo toteaa.

Tilanne kohenee näillä näkymin vielä syyskuun alussa, jolloin asemalla aloittaa työnsä yksityisen palveluntuottajan kautta tuleva ostolääkäri.  Hän on töissä vuoden loppuun, samoin uusi vastaava lääkäri Matti Haavisto.

(Tarkennus 25.8. klo 13.51. Edellinen vakituinen lääkäri on vasta ilmoittanut lähdöstään, ei vielä irtisanoutunut, kuten jutussa aiemmin luki).

 

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

Jaa artikkeli: