Skip to main content

Kuusissa duurissa

18.12.202420 joulukuun, 2024Tähdellistä

Tervepä terve. Toimituksen itäkaiuttimen viikkosoolot helistellään tässä seuraavaksi.

***
Oikeasti pitää tietysti itäisen ämyrin parina olla myös läntinen, jos stereomusiikkia halutaan kuunnella.

Niin on hullunkurinen tämä aikamme: ihmisellä on kaksi korvaa ja stereomusiikki on keksitty jo ammoin, mutta monelle piisaa äänentoistoksi yksinäinen bluetooth-kaiutin. Ikkunapenkillä joriseva matkaradio ajaisi saman asian kaurismäkeläisemmin.

No, musiikki on pääasia, väline on vain, no, väline.

Tähän aikaan vuodesta soi joulumusiikki siellä sun täällä. Markettien taustamattona harvoin on mitään kovin hillitöntä, mutta sitäkin onneksi piisaa, kun koukkaa levykaupan kautta. Esimerkiksi Pedro´s Heavy Gentlemenin Siitå tuntee joulun vie kaupunkijouluun ja kauppahallin tungokseen, Edu Kettusen Mistä syntyy joulu  rintamamiestalon kuistin hämäriin. Molempi parempi.

Uutta syntyy kaiken aikaa, mutta siinä rinnalla pitäisi sinnitellä tuttujenkin laulujen – ja ne itse asiassa kertovat varsin tarkoin myös tästä ajastamme.
***
Ensimmäisenä soittolistallamme on kappale Mummo. Siinä lauletaan mummolle, että me lomalla taas tullaan pohjoiseen. No niinpä tulette. Ja sinne jäätte, kun huomaatte että ei pärjää enää ikäihminen yksin torpassaan eikä hyvinvointialue ehdi apuun. Varmistakaa kunnasta, että talolle on tehty käyttötarkoituksen muutos ympärivuotista asumista ajatellen.

Joulupuu on rakennettu soi tänäkin vuonna. Ja jos puu Ikean osista kootaan, operaatio johtaa perheriitaan ja toista kasaamiskertaa hökötys ei kuitenkaan kestä. Lukulasit ja Valiumia on hyvä olla saatavilla.

Kulkuset. Jäivät steriloinnin tehneen eläinlääkärin pöydälle.

Kun joulupukki suukon sai. Niinpä kyllä, sateenkaariperheessä äidin sijaan toiselta isältä ja hyvä niin. Parempi pusu kuin puukosta, joulunakin.

Reippahasti käypi askeleet vie niin ikään luontoon ja siihen, miten taatto lähti innoissaan kuusen hankintaan. Jos urheiluseura ylihinnoitteli itsensä kuusitorilla, pitää suunnata itse taimikkoon. Maanmittauslaitoksella on hyvä karttapalvelu, josta voi varmistaa ettei verota samaa maanomistajaa kuin viime vuonna.

Heinillä härkien kaukalon kertoo meille, että tapahtumat sijoittuvat talveen. Kesällä elukat olisivat olleet naapurin laitumella mutustelemassa perinnebiotooppeja.

Nyt sytytämme kynttilän jatkuu niin, että se liekkiin leimahtaa. Toivottavasti siihen jääkin. 112 -sovelluksen ehtii vielä ladata.

Maa on niin kaunis, väittävät ja miksei. Monen muuttotappiokaupungin keskustalle on eduksi, että ison osan vuodesta on hämärää.

Sydämeeni joulun teen voi kertoa kardiologista, jolta vähenivät leikkaustyöt yöpäivystyksen leikkaamisen myötä. Tähän pystyy vain lääketiede yhdessä politiikan kanssa. ”Mieleen hiljaiseen”, rohisi Loiri, mutta kyllä joulun alla ulvovat kaikenmerkkiset imurit.

Joulumaa on vanha juttu jo sekin. Löytyy kuulemma sydämestä. Joulupöytään löytyy anti ennemminkin peruna- ja porkkanamaalta.

Pikku rumpalipoika. Puuduttava laulu ja puuduttavia ovat pikku lyömäsoittajan harjoituksetkin, kun niitä kolmatta viikkoa kuuntelee. Tammialessa kannattaa kaupata korvatulppia tai vaihtoehtoisesti pientilaa, jossa on oma navetta soittokämpäksi.

Petteri punakuono olisi helppo typistää vitsailuksi pääministeristä. Sitä ehtii tietysti jatkaa keväälläkin, joten puhutaan nyt pukista ja eläimistä.
Pukit perinteisesti mainostavat olevansa raittiita ja autoilevia, joskin takavuosina autoilu ei välttämättä tarkoittanut raittiutta. Jepen ja pukin sijaan kysytään tosin nyt, miksi Petteri on juonut.

Mökit nukkuu lumiset kertoo karua kieltään ostovoiman heikkenemisestä. Ei vetänyt mökkikylän talvisesonki tarjouksista huolimatta.

Tonttujen jouluyö on kuristava kuvaus matalapalkka-alan ja sesonkityön kurimuksesta. Niin ovat ajat ahtaat, että kokonaisen porukan on käytävä pikkutunneilla sapuskavarkaissa. Ahneella voi olla likainen loppu ja kuka tietää tästä. Laulun tekstiin sisäänleivotun ruokalistan perusteella seurauksena voi olla paistiyliherkkyys.

Tonttuparaati on aikansa klassikko ja kiinni tässäkin päivässä. Koivunen, Kinnunen ja Kekkonen lauloivat siitä, miten ensin pakataan ja sitten pian kiire jo on, kiire jo on!
Terveisiä vain menoliikenteeseen.
***
Hyvää joulua kaikille.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: