Sinänsä ei ole yllätys, että Helsingin piispa ei ole perillä asioista. Helsingin Sanomien mielipiteessä hän kirjoittaa eutanasiasta. Tällä kertaa väitteet ovat sen verran räikeitä, että niistä muutamia on pakko oikaista. Kirjoituksesta välittyy se tosiasia, että piispa ei liene liiemmin työskennellyt vaikeasti sairaiden kuolevien kanssa.
Väite, että kuolevien kanssa työskentelevät vastustaisivat eutanasiaa ei pidä paikkaansa. Asia on pikemminkin päinvastoin. Tästä löytyy runsaasti tutkimustietoa, joka on varsin helposti saatavilla.
Väite siitä, että kivut pystyttäisiin aina hoitamaan erittäin hyvin ja kuolema toteutuu vailla pelkoa ja kärsimystä ei sekään pidä paikkaansa. Asia on pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi pään alueen syövissä aiheutuu kohtuutonta kärsimystä niin potilaille, hoitavalle henkilökunnalle kuin läheisillekin. Tästä löytyy karmeita kuvauksia ja monet meistä ovat kohdanneet tätä kohtuutonta kärsimystä myös käytännössä. Suosittelen piispalle vierailua tällaisten kärsivien ja heidän läheistensä luona. Heitä ei piispantalossa näy.
Kaltevan pinnan argumentaatiovirhekin on osoitettu virheeksi jo kauan sitten. Aina vaan on näköjään niitä, jotka tähän samaan vanhaan ansaan lankeavat. Jos se olisi yleisessä käytössä, mitään ei voisi koskaan tehdä, koska joskus voisi aiheutua jotakin kauheaa. Eihän niin voi elää.
Eutanasiasta päättää kuoleva itse. Päätöksen hän tekee eutanasian hyväksyneissä maissa huippuammattilaisten faktoihin perustuvien analyysien perusteella. Tutkitusti läheskään kaikki, joille eutanasia on myönnetty, eivät sitä käytä, mutta pelkkä tietoisuus kohtuuttoman kärsimyksen päättämisen mahdollisuudesta riittää.
Toivottavasti Suomessakin päästään pian viisaiden ja sivistyneitten maiden tasolle. Toivon totisesti, ettei minun tarvitse kärsiä sillä tavalla, kuin moni kohtaamani lähimmäiseni on joutunut kohtuuttomasti kärsimään ennen armahtavan kuoleman saapumista.
Johannes Alaranta
Teologian Tohtori
Psykoterapeuttiopiskelija
Perniö
