Skip to main content

Tervepä terve.  Toimituksen lounaissiiven seitsemän oikein arvotaan tässä seuraavaksi.
***
Numeroitahan tässä on lehtiin painettu paljon viime aikoina.

Paikallisesti on  puhuttanut  Nokia, joka  esittelee Ovi-palvelua käytännössä jopa  tuhannelle työntekijälle.
Tämähän tilastoissa tarkoittaa sitä,  että Salossa työttömyysprosentti kivunnee lähitulevaisuudessa kuudentoista korville.

Siitä toki päästään, jos näytetään  vihreää valoa kuntauudistukselle  esitetyssä muodossa.
Tässä vaiheessahan on yksi esitys ollut, että Saloon liimattaisiin reunakuntia enemmänkin, esimerkiksi Paimio, Sauvo tai sitten Koski TL:aa, Marttilaa ja muita saviseudun itsenäisiä.

Tilastojen valossa kannattaisi.  Esimerkiksi viime syyskuussa Kosken työttömyysaste oli Ely-keskuksen tilastojen mukaan runsaat viisi prosenttia, Marttilan vajaat kuusi, Sauvon alle viisi ja Someronkin alle kahdeksan.     Kokoonpanoa voi  varioida mielensä mukaan, mutta vaikka Salon ottaisi mukaan kimppaan tuolla 16 prosentin työttömyydelläkin niin ka: työttömyysprosentin keskiarvo jääkin kymmenen huitteille.

Vielä, jos nöyrrytään ottamaan liitoskunnalle nimi joltain näistä pienemmistä kunnista, niin siinä se: lopputuloksena meillä onkin massatyöttömän Salon sijasta  tuommoinen runsaan 70 000 asukkaan Marttila, missä on ihan tolkun työllisyysaste.

Tätä nyt tarvitse missään ministeriöissä kierrättää, sano.
***
No, tarkoitushakuista kuntamatematiikkaa voi  kukin harjoittaa minkä  työnantajan pitkämielisyys antaa myöten.

Kunta onkin metka sana, jota ei kohta  tapaa missään. Viime viikon perusteella tässä päästään kohta eroon ainakin pikku- ja varuskunnista.  Tilalle halutaan vahvoja peruskuntia, mikä onkin edistystä kun ainakin tuo Munakunta vaikuttaa aika hauraalta jutulta.  Munakunnalla taas ei viitata Laitilaan, mikä sitä paitsi saattaa olla myös kanakunta, mutta tämähän taas on ikuisuusasia tämä.  Munakunta on tietysti samalla ruokakunta ja isompi juttu kuin huonekunta. Ahtaan asumisen aikaan meillä saattoi olla myös hellahuonekuntia.

Pelkona keskittymisestä on, että maaseudulle jää ihmisten sijaan vain eläinkunta.  Koirapitoinen sellainen olisi hau-kunta ja jos säästetään väliviivoista niin sitä samaa saavat kuntaremonttia nikkaroivat osakseen.

Mitä varuskuntiin tulee, niin kohta on alueellista tasa-arvoa kyllin.  Ennen vanhaan  oli runsaat parikymmentä varuskuntaa per 336 kuntaa. Kohta voi olla viitisentoista varuskuntaa per 70 kuntaa eli melkein jokaiselle omansa.  Samoin tulee viinakaupoista kohta  joka kunnan palvelu, eikä tarvinnut kuin vähän pyyhekumilla huitoa.

Soitellen sotaan tässä joka tapauksessa päästään. sillä uutisten mukaan  sotilassoittokunnat jopa vahvistuvat.

Parempi vaan niissäkin puhkua oikein, epävireisestä ja  häiritsevästä soitannasta ei ole seurauksena kuin muuttotappiokunta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: