Tervepä jälleen.
Toimituksen lounaiskulmassa ollaan tänään aika epäkeskustalaisia: luvassa jopa joitain muistikuvia ja jotain keittiönpöydänkin äärestä. Käydäänpä siis toimeen.
***
Sellainenkin haikea uutinen otti silmään hesarista, että Ylen kuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo päästetään ansaituille eläkepäiville. Vuodenvaihteen jälkeen ei enää radiosta kuulla englantilaisten valtion virkamiesten kohelluksia.
Ansaituille eläkepäiville sikäli, että yleensä yli aikansa venyvät ohjelmat tuppaavat kulumaan loppuun. Knallin uusimmatkin jaksot ovat olleet aivan hyviä, mutta yli 30 vuoteen tietty mahtuu jokunen toistunutkin vitsi. Alkujaan sarja on brittiläistä perää ja britit jos ketkä ovat osanneet lopettaa sarjat ajoissa.
Siitä pitää Yleä kehaista, että ohjelma siirretään historiaan kun ydinryhmän alkuperäisistä näyttelijöistä on rivissä jokunenkin. Tästä ohjelmasta ovat tehneet hyvän hyvät näyttelijät, vanhasta kaartista viimeisinä mukana ovat olleet mainiot Aila Svedberg ja Pekka Autiovuori. Suuri aukko ohjelmaan jäi Kauko Helovirran kuollessa vuonna 1997 ja vuonna 2001 eläkkeelle siirtyneen, osaston pyrkyrimäistä esimiestä Sir Henryä esittäneen Yrjö Järvisen mylvintää ei voi korvata kukaan.
Kyllä tässä yhden sukupolven yksi tapa katkeaa. Itselle lauantai-iltapäivässä tullut Knalli ja sateenvarjo on ollut vähän kuin moderni versio ehtookelloista – ja Big Benin kellojen äänellä jaksot muuten alkavatkin. Nauhalle ja sittemmin levylle kopioituina jaksoja on tallessa toistasataa, ja noita on tullut kuunneltua niin sairaspäivän ratoksi kuin pitkillä automatkoillakin ja kuunnellaan varmaan jatkossakin.
Vastaavaa kestohittiä tuskin tulee mutta uutta kuunnelmasarjaa Knallin ja sateenvarjon tilalle jutun mukaan on tulossa. Yhtä kaikki luvassa on siis edelleen oikeaa radio-ohjelmaa, sellaista jota pitää tosiaan kuunnella. Ilonaihe sekin.
***
Puolituhmien brittijuttujen perään voidaan puhua rasvaisia.
Jonkinmoinen rasvasota kytee, kun joku otti puheeksi että vuosikausia parjatut kovat rasvat eivät olekaan se pahin tappaja. Selustasta hyökkää vielä hiilihydraattiuskovaisten porukka ja heitä vastaan taas iskee se jengi, joka muistelee että isoisä pelkällä perunalla, jauhokastikkeilla ja punaisella Nortilla satavuotiaaksi ja kuoli sittenkin bussin alle jäätyään.
Kohtuuden nimiin vannovat ovat tietty ihan varmasti oikeimmassa. Määrissä taas pysyy kohtuus samalla konstilla kuin ammattikeittiöissä, eli pitää budjetoida. Viidelle ihmiselle keitetään se kolme perunaa per nuppi ja enempää ei ole ostettukaan. Täyteen sullotun kaapin ja heikon lihan yhdistelmä se pahin riskitekijä tässä hommassa taitaa olla.
***
Eipä tässä tietty mitään uutta ole. Selailin tuossa Jussi Talven ruokakirjaa vuodelta 1972.
Terveystietoisia on oltu jo silloin. Tuttuun tapaan kirjassa varoitellaan lisäaineista, kaupan leivistä ja limsoista. 40 vuotta myöhemmin aiheena ovat E-koodit, kaupan leivät ja energiajuomat. Kovin kauas ei ole päästy.
***
Viikon toinen ruoka-asia on sellainen iloinen asia kuin lihakeitto, joka ei pitkän kaavan mukaan tehtynä tarvitse juuri e-koodeja. Vaiheessa yksi isketään uunissa pinnastaan tummiksi paahdetut metrin pätkä luullista naudankylkeä ja pilkottuja juureksia kymppilitran kattilaan, lasketaan päälle yli puoli padallista vettä , kourallinen merisuolaa ja puoli pivoa maustepippuria.
Tämä keitos saakin hiljaa kiehua seuraavat kahdeksan tuntia. Puolessavälissä iltaa lisätään joukkoon toista kiloa naudanlapaa. Iltamyöhällä siivilöidään makunsa antaneet juurekset pois liemestä, renssataan kylkipaloista lihat liemeen, paloitellaan kypsynyt lapa sekaan ja lisätään soppaan illan mittaan pilkottu toinen kierros juureksia ja perunat sekä saksitaan mukaan vielä kimppu persiljaa. Niiden kypsymiseen ei sitten enää ihmeen kauan menekään.
Liemikuutiosta soppansa keittävälle voi vaan suositella: homma ei vaadi raketti-insinöörin taitoja kuten yltä huomataan, mutta maun ja tuoksun puolesta kyseessä on täysin eri kama. Kympin kattilasta riittää pariksi päivää, ja tämä ei kun paranee lämmityskierroksilla jahka homma tehdään hellalla. Mikronkäyttäjät tuomitaan Guantanamoon.
***
Sellaisen muusikon kuin Palefacen puuhat ilahduttavat. Kaveri tekee jonkinmoista rap-musiikkia suomeksi ja nokkelasti sittenkin. Kielenkäytössä on jotain Helismaa-Leskis-Vainiomaista oivallusta tämän tästä.
Mutta sitä Fintelligentsiä ei saa päästää ainakaan risteilykeikoille, ne kaverit hukkuvat jos sattuu onnettomuus. Hitissään jannut laulavat olevansa messissä, mitä ikinä tapahtuukin.
***
Heip.
