Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillispubin viikkovisaa pidetään tässä seuraavaksi.
***
Tietokilpailujen pulaahan tuli tässä taannoin harmiteltua.

Eikä vähä mitään; jossain kuultiin murina. Yle Femin visailu Vem vet mest on pyörinyt ruudussa jo jonkun aikaa.

Sarja on mainio samasta syystä kuin saksalaiset dekkarit, joissa murha tehdään ensi minuutilla ja lopputekstit täräytetään ruutuun heti, kun rikollinen on heivattu poliisiautoon. Ei loppukevennyksiä eikä torvimusiikkia.

Sama on meno ruotsalaisvisailussa: kysely alkaa jo esittelykierroksella, dramatiikkataukoja ei ole ja sitä paitsi udeltavat asiat ovat välillä ihan epätoivoon suistavia. Jo vain kelpaa.
***
Tietysti visailut mittaavat vaan knoppitietoa ja yksityiskohtien muistamista. Arjen dilemmat sitä joskus ovat pahempia.

Joskus lapsena olin sitä mieltä, että aikuisuudessa ylevintä on se, kun saa tulla töistä kotiin kauppakassien kanssa.
Kun tätä nyt itse harrastaa, kuvitelmat ylevyydestä ovat karisseet. Yhtä kaikki pientä arkifilosofiaa voi harjoittaa tässäkin yhteydessä.

Kun on juuri pakannut kaupan kassalla kolme kestokassillista sapuskaa täyteen ja tietysti niin, että vähän joka pussissa on vähän kaikkea, sopii alkaa pohtia, mikä näistä kasseista olisi se, jonka kanssa mieluiten haaksirikkoutuu autiolle saarelle.
***
Saatiinpa sitten lukea sekin iloinen perheuutinen, että presidenttiparille vauva.
Poika tuli, ja aiheesta otettiin ilo irti viikonloppuna, jopa liian kanssa. Melkein on kerrottu, kenen kanssa samassa huoneessa poika syntyi.

Minkäänlaisesta julkisesta vauvapäiväkirjasta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka myöhemmin keväällä saisi lukea lehdestä, että leijonat toivat pojan kotiin.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: