Skip to main content

Monilla seuduilla haikaillaan turismin perään. Turistit runsaine rahoineen pönkittäisivät paikkakunnan taloutta. Työpaikat lisääntyisivät. Tyhmille turisteillehan voisi myydä melkein mitä vaan. Mutta mistä vetonaula muuten tylsähkölle paikalle?

Matildassa koettiin kesällä kansainvaellus, kun Hesarin toimittaja keksi mainostaa kylää Kallion kilpailijaksi ja Suomen hipstereimmäksi paikaksi. Parin viikon ajan Matildan raitit tulvivat turisteja. Olisi tarvittu liikennevaloja ja lappuliisoja.

Maailmalla on muutamia paikkoja, jotka ovat nousseet kummallisesta syystä massojen tietoisuuteen. Otetaan esimerkiksi hollantilainen Maastrichtin kaupunki. Suklaalla kuorrutettu viulisti André Rieu perusti 80-luvun lopulla imelän Johann Strauss -orkesterinsa. Sen naissoittajat ovat pukeutuneet pitkiin värikkäisiin ja röyhelöisiin iltapukuihin, jotka kelpaisivat linnan juhliinkin.

Rieun orkesteri osaa soittaa, sitä ei käy kiistäminen. Se on ihastuttanut makealla musiikillaan ihmisiä joka mantereella. Nykyään konsertit ovat loppuunmyytyjä kovista lipunhinnoista huolimatta.
Rieu äkkäsi järjestää kotikaupungissaan ulkoilmakonsertteja. Niistä tuli pian paikkakunnan kultainen vetonaula. Turistit valloittavat heinäkuussa kaupungin Vrijthof-aukion. Rieu soitti kotikaupunkinsa maailmankartalle

Erityisen suosittu Rieu on Australiassa, jossa hän vierailee orkestereineen useamman kerran vuodessa. Junttimaiseksi tuomitussa Länsi-Australiassa haikaillaan myös turismin perään ja etsitään omaperäisiä houkutuksia. Esimerkkinä mainitaan aina André Rieu ja Maastricht.

Loppuvuodesta sandgropereille tarjoutui oiva turistitäky. Peräti kolmena peräkkäisenä päivänä paikallisen lehden
etusivun valtasi jättimäinen Knickers. Uutinen levisi nopeasti ympäri maailman. Suomenkin uutisissa esiteltiin tätä Länsi-Australian kuuluisuutta.

Siis mikä tai kuka on Knickers? Knickers on härkä, siis miespuolinen nauta, jolta on viety vehkeet veks. Miten epäoikeudenmukaista! Knickers ei kuitenkaan tunnu paljoakaan palliensa puutteesta piittaavan. Se elelee ja nauttii olostaan.

Knickers kuuluu holstein-friisiläiseen lehmärotuun, eli se on laikukas kuten meillä paremmin tunnettu ayrshire-rotu. Tummat laikat ovat vaan tummempia. Mutta Knickers ei ole mikä tahansa härkä.
Seitsemänvuotiaan Knickersin säkäkorkeus on 194 senttiä, ja se painaa 1400 kiloa. Omistaja Geoff Pearson oli myymässä paikallisessa huutokaupassa härkäänsä, mutta se jäi huutamatta. Teurastajat eivät voineet ottaa sitä, koska se on liian suuri niin kuljetuksen kuin teurastamisenkin kannalta.
Omistaja totesi, että viettäköön sitten loppuelämänsä tilalla. Knickersistä oli jo aikaisemmin tullut karjan johtohahmo. Muut naudat kunnioittavat sitä ja pitävät sitä suojelijanaan. Nykyisenä meetoo-aikanakaan Knickersiä ei voi syyttää epäasiallisesta käyttäytymisestä, koska se ei ahdistele hiehoja.

Knickersille on kaavailtu monia johto- ja luottamustehtäviä. Se aiotaan asettaa ehdokkaaksi Amerikan vuoden 2020 presidentinvaaliin. Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Knickers ei olisi ainakaan huonompi pressa kuin Trump.
Niihin 4000 hampurilaispihviin, jotka olisi saatu Knickersin lihaksista, täytyy nyt löytää lihat muualta.

pajen.fi

Jaa artikkeli: