Kirkonkylän koulun juhlasalin täyttävät iloiset riemunkiljahdukset ja oppilaiden terävät huomiot, kun klovni OHO on saapunut naurattamaan ja opettamaan oppilaita sirkustemppujen saloihin.
–Olen neljästä seitsemään vuotias, ilmoittaa Klovni OHO kuuluvalla äänellä keskellä juhlasalia ja oppilaat nauravat.
–Te olette seitsemänvuotiaita, mutta aika pieniä seitsemäsluokkalaisiksi, OHO ihmettelee.
Sirkustaiteilija Karoliina Nordin saapui perjantaina Perniöön osana Varsinais-Suomen liiton Varsinaista Kulttuuria -hanketta, jossa hän toimii seututaiteilijana Salossa ja Somerolla tammi-maaliskuun ajan. Eritasoiset ja hassunhauskat sirkustemput vaikuttivat olevan oppilaidenkin mieleen.
–Hauskimpia olivat erilaiset käärmeet, sillä niissä sain hyppiä, iloitsee Renzo Aasala.
Vaikka klovnihahmo OHO on syntynyt iästään huolimatta jo vuosikymmeniä sitten, mutta hänellä on vielä opetettavaa lapsille ja lapsenmielisille. OHO on syntynyt tarpeesta uskaltaa epäonnistua. Karoliina Nordin toivookin, että hänen klovnihahmonsa antaisi lapsille ennen kaikkea rohkeutta yrittää.
–Pitää saada myös epäonnistua. Toisinaan voi todeta vain ”OHO” ja jatkaa yrittämistä. Tärkeintä on se, ettei luovuta.